Lasten ja nuorten kirjastopäivä 27.4.2003

Lasten ja nuorten kirjastopäivänä on ohjelmaa ja tekemistä koko päiväksi. Päivä huipentuu ”Sanat, sivut ja sadut” –kirjoituskilpailun tulosten julkistamiseen ja palkintojen jakoon klo 15.

Kuva: Mirita Heinämäki

Pitkin päivää esitetään kilpailuun osallistuneita töitä. Lapset saavat myös tehdä tarinoiden pohjalta lyhyitä animaatioelokuvia, jotka esitetään heti niiden valmistuttua.

Kirjastotalolta löytyy myös taidepaja ja tarinahuone, jonka salaperäiseen maailmaan pääsee aina muutama lapsi kerrallaan. Muusikot ja lausujat esiintyvät, ja kenties mukaan päivän viettoon tulee myös kirjailijavieras.

Päivän ohjelma

12-15 Päivän avaus: Lasten ja nuorten kirjoituskilpailun satoa esityksinä, musiikkia ja runoja. Animaatiopaja, jossa pienimmät saavat itse tehdä elokuvia lasten kertomuksista. Animaatiot esitetään yleisölle. Taidepaja ja tarinahuone.

15-18 Lasten ja nuorten kirjoituskilpailun tulosten julkistaminen ja palkintojen jako. Kilpailun satoa esityksinä, musiikkia ja runoja. Animaatiopaja 8-12 -vuotiaille ja animaatioiden esittäminen. Taidepaja ja tarinahuone.

19-21 Kilpailun satoa esityksinä, musiikkia ja runoja. Animaatiopaja yli 12-vuotiaille ja animaatioiden esittäminen. Taidepaja ja tarinahuone.

Pub Kujakollin pihalla on soppatykki 12-16.

Ohjelma tarkentuu myöhemmin maaliskuun aikana.

Sivut, sanat ja sadut- kirjoituskilpailu | Työryhmä | Kirjastopäivä 2003 | Kirjastopäivän ohjelma