Kurpitsatalon toiminta talvitauon jälkeen alkaa perinteisillä Tahmelan rannnan siivoustalkoilla. Talkoot pidetään lauantaina 5.5.2012. Sitä ennen taloa ylläpitävä yhdistys Kurpitsaliike ry
suunnittelee kevään ja kesän toimintaansa vuosikokouksessaan su 15.4. klo 15. Kurpitsatalolla. Kesäkuun alussa Kurpitsatalolla avataan Pispalan rantakahvila. Kahvila on yhdistyksen ylläpitämä. Aukioloajoista ilmoitellaan tarkemmin toukokuun aikana.
Yksityistilaisuuksiin Kurpitsataloa on mahdollista vuokrata lauantaisin.
Tue toimintaa Tahmelan kasvimaiden säilyttämiseksi ja liity jäseneksi.
Vuosijäsenmaksu 10 euroa. Pienituloiset, eläkeläiset, opiskelijat 5 euroa. Pankkiyhteys Sampo 800018-70592632
(viestiin nimi ja osoite).
Jäsenmaksun voi käydä maksamassa myös Kurpitsatalolla.
Kurpitsatalon uutisia:
(15.5.2012)
Kurpitsatalon kesä 2012
Kurpitsaliike ry:n vuosikokous hahmotteli taannoin kesän tulevaa toimintaa ja välinevuokrauksen hinnastoa.
Veneet. Vuokraa nostettiin hintaan 5e / tunti, 2e seuraavat tunnit. Talolta löytyy pelastusliivit lainattavaksi. Myös kanoottia voi kysellä vuokralle numerosta 041 533 4470.
Oksasilpuri. Vuokra on 12e / tunti, jäsenhinta 10e / tunti, oksasilppuamispalvelu 5e / kuorma.
Palstat. Vapaita palstojakin voi kysellä. Monivuotispalstan vuokra on 10e / puoliaaria ja 19e / aari. Tiedustelut numeroista 040 7019 869 tai 040 8239 778.
Tulevia tapahtumia:
16.6. Vuorenväki ry:n Kesäjuhla Lastenmaalla.
27.6. Pihakirkko Kurpitsatalon pihassa klo 19.
09.8. Tapahtumien Yö. Rantakahvila auki.
15.9. Perinteinen Sadonkorjuujuhla.
(4.4.2012)
Kurpitsatalon kahvila auki pe 6.4. klo. 17-20.30.
Kurpitsaliike on mukana pispalalaisten yhteisöjen yhteisessä Pispalan Pidempi Perjantai-tapahtumassa.
Kurpitsatalon kahvila on auki pe 6.4. klo 17-20.30. Tarjolla on suolaisia ja makeita leivonnaisia sekä kahvia ja teetä.
Pihamaalla - sateella sisällä talossa - on myös hyvien siementen istutusta ja Vuorenväen järjestämä seppelapaja klo 18 alkaen.
Pispalan Pidempi Perjantai (PPP) avautuu perjantaina klo.17 Tahmelan rannassa ja jatkuu illalla Veisuiltana Rajaportin saunalla. Lauantaina 7.4. on aamusta lähtien monenmoista tekemistä ja osallistumista Elävän Tulen Olohuoneella, Hirvitalolla ja Pispalan
kirjastotalolla. Päivä huipentuu illalla Tulispektaakkeliin Tahmelan rannassa ja Lyhtykulkueeseen, joka aikansa Pispalan kujia kierreltyään viimein päätyy Pääsiäisyön Messuun ja Nyyttäreihin Pispalan kirkolle.
Pispalan Pääsiäistapahtuman koko ohjelma löytyy >>
täältä.
2011 tapahtunutta
(7.10.2011)
Kurpitsatalo siirtyi talvitauolle
Loppusyksyn ja talven Kurpitsatalo on kiinni. Toiminta alkaa jälleen huhti-toukokuun vaihteessa 2012 perinteisillä Tahmelan rannan siivoustalkoilla.
(2.8.2011)
Kurpitsatalon Yökahvila 4.8.
Tapahtumien yönä torstaina 4.8. Kurpitsatalon yökahvila on avoinna klo. 24 asti. Lyhdyin koristellussa pihassa ja
kasvimaalla sekä sisällä talossa voit nauttia virvokkeista ja leivonnaisista sekä ainutlaatuisesta elokuun yön
tunnelmasta Pyhäjärven rannassa! Myynnissä myös kasvimaan satoa. Tapahtumien Yö on osa Tampereen teatterikesän ohjelmisto.
Osallistu >>
Tapahtumien yöhön.
Peikkofesti 6.-7.8. klo. 12-14
PispalaFolk on saanut tänä kesänä rinnalleen pikkupeikon, lasten Peikkofestin. Peikkojuhlaa vietetään lauantaina ja sunnuntaina Kurpitsatalon
Lastenmaalla. Lauantaina peikkojen puuhapajat, peikkotanssin alkeet ja Peikko-Muorin tarinoita.
Sunnuntaina peikkojen folkmeininkiä mm. peikkotanssin alkeet, Peikko-Orkesteri esiintyy & Peikkojen Jytätanssit. Molempina päivinä
Peikko-Muorin Puffetti ja Tietäjän Tietovisa. Järjestäjä Vuorenväki ry.
Pispala Folk 7.8. klo. 13-20.
11. Pispalan Folk sunnuntaina Tahmelan rannassa. Lavalla mm. laulava talonmies Sepi Kumpulainen sekä ainutlaatuinen 11-jäseninen The Original Pispala
Cowboy Orchestra. Herra Heinämäen Lato-Orkesteri esiintyy lapsille ja lapsenmielisille klo. 14. Heti sen jälkeen
peikkojen pussihyppelykisa ja Tietäjän tietovisan voittajan julkistus folkalueella. Katso koko perheen folktapahtuman ohjelma
>>
Pispalafolksivustolta.
(6.4.2011)
Kasvimailla maaperämittauksia
Tampereen kaupunki suorittaa Pispalan ryytimailla eli Isolähteenkadun, Viikinsaarenkadun ja Tahmelan viertotien välsellä alueella
maaperän luotausmittuksia, joissa pyritään selvittämään pehmeän pintakerroksen paksuutta ja pohjaveden korkeutta.
Luotaus suoritetaan kävellen, mittauslaitetta esim. ahkiossa vetäen. Maaperää ei kaiveta eikä olemassa oleville istutuksille tehdä haittaa.
Tutkimuksellä saadaan selvyyttä mm. siihen, miten hyvää tai huonoa rakennusmaata kasvimaa-alue on. Ennakkokäsitys on ollut se, ettei kovinkaan hyvää.
(11.2.2011)
Rati-riti-ralla lapsille - After Ski aikuisille la 19.2.
Ennätyslumisen talven kunniaksi pispalalaiset yhdistykset ja yhteisöt järjestävät koko perheen
talvitempauksen. Kurpitsatalolla tapahtuma-infopiste sekä kuumaa soppaa.
Saunasaari
Pyhäjärven jäällä klo. 12-15 yhdessäoloa, pelejä ja leikkejä. Saaressa
on buffetti ja puolijoukkueteltta sekä nuotio lämmittelyn ja makkaranpaistoon.
Hirvitalo
Future Shorts-lyhytelokuvia jääScreenille klo. 19 alkaen.
Pub Kujakolli
After Ski klo. 16-02. Paras Afterein asu palkitaan. Liikekeskuksen edustalla ilmaista soppaa klo. 17 lähtien.
Katso >>
talvitempausohjelma
2010 tapahtunutta
(7.9.2010)
18.9. Sadonkorjuujuhla klo. 12-17
Kasvimaan antimia, muurinpohjalättyjä, vihannessoppaa. Kojukujalla käsityölaisten ja luontoyrittäjien tuotteita.
Kurpitsatalon kahvio avoinna. Esittelyssä ekokeksintöjä. Esiintymässä mm. Päivölän perinneorkesteri, Lari Aaltonen,
runoryhmä Ihoteollisuus, Ras Kontti, Hanna Ruuskanen. Leffavintillä elokuvia. Lastenmaalla satukierros ja taitopajoja.
Järjestää Kurpitsaliike ry ja Vuorenväki ry.
Muita tapahtumia:
To 9.9.: klo 18:00 luento Pirkanmaan marttojen Hyötytarhan suunnittelusta ja perustamisesta.
Pe-la 10-11.9.: Kurpitsaliike osallistuu Pellolta pöytään -tapahtumaan Tampereen kauppahallissa.
Kurpitsa pitää myyntipöytää 11.9.
(3.8.2010)
Kaupunki kasvattaa Tapahtumien yönä 5.8. Kurpitsatalolla
Pispala-Tahmelan kaupunkiviljelijäyhdistys (Kurpitsaliike ry) esittää ilmaisia ulkoilmaelokuvia
Kurpitsatalon tunnelmallisella pihalla. Elokuvina mm. Faith Morganin Havannan laajasta kaupunkiviljelyprojektista
kertova dokumentti "Yhteisön voimaa - kuinka Kuuba suoriutui öljykriisistä" ja berliiniläisen Ella von der Haiden
elokuva "Berliinin yhteisöpuutarhat", joka kertoo suurkaupungin vihreistä saarekkeista ja niiden ihmisistä.
Myös yökahvila vanhassa pispalaistalossa sekä lyhdyin valaistu kasvitarha.
(31.5.2010)
Vieraslajit Suomessa-luento pidetään Pispalan kirjastotalolla 31.5 alkaen klo. 18. Asiantuntijana
vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta. Luennolla käsittelyssä mm. kasvimailla leviävät haitalliset vieraslajit jättipalsami ja jättiputki sekä niiden torjunta.
Puheiden jälkeen jalkaudutaan maastoon tutustumaan asiaan käytännössä. Etukäteistietoa vieraskasveista ja torjunnasta löytyy osoitteesta
www.ymparisto.fi/vieraslajit.
Tervetuloa!
(1.2.2010)
Kurpitsaliike ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Pispalan kirjastotalolla ma 15.2. klo 18. Tahmelankatu 14.
Tervetuloa!
Tutustu myös Kurpitsaliikkeen Ilmankos-kampanjaan. Linkki aineistoon ajankohtaista-osiossa.
Talviajan Kurpitsatalo on kiinni. Toiminta alkaa jälleen keväällä perinteisillä Tahmelan rannan siivoustalkoilla.
2009 tapahtunutta
(26.10.2009)
Pispalan Kekri 31.10.
Kurpitsatalon iltapäivätapahtuma tarjoaa muinaissuomalaisuutta koko perheelle.
Klo. 15-16.45 Naamiopaja
Lapsille lisäksi lyhtyaskartelua. Valmistautumista kulkueeseen.
Klo. 17.00. Taru Pohjolan Tulesta ja Lyhtykulkue.
Tule mukaan kulkueeseen auttamaan kekriukkoa etsimään kadonnutta Pohjolan tulta.
Matkalla kohtaat visaisia arvoituksia sekä kehrättären, pelätin, haltioita, loihtijan, liekkiön sekä monia muita kekrihahmoja. Polun päässä pikkuväkeä odottaa yllätys.
Klo. 18.00. Kekrikokko.
Tahmelan rannan kokon sytytys. Tulitaiteilua, kansanmusiikkia.
Kurpitsan juhlaan vapaa pääsy. Järjestäjänä Toiminta-ja tapahtumaryhmä yhdessä Pispalan kumppanuus ry:n kanssa.
Aikuisten iltakekrit Kujakollissa ja Vastavirrassa.
Pispalan Kekri jatkuu aikuisten juhlilla Kujakollissa Vorssa-iltana ja Vastavirta-klubilla Naamiaisilla.
Illasta lisää Pispalalaisen syyskalenterissa
Aikaisemmat Pispalan Kekrit
Katsaus aikaisempiin kekrijuhliin ja tuliveistotapahtumiin Pispalassa
(14.9.2009)
Sadonkorjuujuhla lauantaina 19.9. klo. 13-18.
Perinnejuhlassa tarjolla kasvimaan tuotteita, esitelmiä, musiikkia ja teatteria.
Ohjelma
Klo. 13.00. Avaus
Klo. 13.00. Myyntikojut ja buffetti aukeavat.
Klo. 13.00. Keskustelua ja puheita kasvimaiden kaavoituksesta.
Klo. 14.00. Lastennäytelmä Lumottu Ovi Kurpitsan näyttämöllä.
Klo. 14.30. Dokumenttielokuvia ja musiikkia.
Sisätiloissa dokumentit Berliinin puutarhat ja Power of community.
Ulkotiloissa esiintyvät Manne Veneskoski, Kuun haave, Korvus ja Käyttöohje.
Klo. 14.45.-16.00. Peikkojen puuhapajoja.
Klo. 16.00. Julistetaan Vuoden Viljelijä.
Klikkaa kuvaa
Lastennäytelmä Lumottu Ovi.
Sadonkorjuujuhlassa Kurpitsan näyttämöllä saa myös ensi-iltansa lastennäytelmä Lumottu Ovi. Tarina peikkoheimon seikkailuista, peikkojen tiedoista ja taidoista sekä
yhteisön voimasta Pyhäjärven rantamilla, kauniin syyskuisen luonnon helmassa. Kesto 30 min. Liput esityksiin 4 e. Näytelmän tuottaa Pispalan tapahtuma-ja toimintaryhmä.
Lue Peikkotiedote
(8.6.2009)
Pispalan Juhannusmarkkinat sunnuntaina 14.6. klo. 12-17.
Tapahtuma on luonnonmukainen, perinteitä vaaliva koko perheen tapahtuma, joka järjestetään Tahmelan rannalla, Kurpitsatalolla ja sen lähiympäristössä kolmatta kertaa.
Lasten ohjelma koostuu puuhapajoista, musisoinnista, tarinateatterista yms.
Lapsille on rakennettu luontoleikkipuisto. Aikuisten ohjelmaan kuuluu vaihtoehtohoitoja, luentoja sekä eri
yhdistysten ja yritysten esittelijöitä. Kojukujalla myydään kädentaitajien tuotteita.
Lopuksi toivotetaan tervetulleeksi Keskikesän Neito, kuullaan perinnemusiikkia ja sytytetään kelluva kokko Pyhäjärveen.
Juhannusmarkkinoiden 2009 ohjelma
(27.5.2009)
Aamulehden puutarhapalstasta tuttu puutarhaneuvoja Heidi Ovaska Pirkanmaan Martoista luennoi Kurpitsalla ma 1.6. kasvien kasvuun vaikuttavista maaperätekijöistä ja
maanparannuksesta. Luento sisältää asiaa myös valo-ja lämpöolosuhteista.
Huom.! Käsityöläinen, luontoalan yrittäjä ym. Tule esittelemään ja myymään tuotteitasi Pispalan Juhannusmarkkinoille. Markkinat tänä vuonna su 14.6. klo. 12-17. Pöytäpaikka 10 e, omalla pöydällä 5 e.
Varaukset p. 044 0250 778.
2008 tapahtunutta
(28.11.2008)
>> Ranta ja kasvimaa-työryhmän kevään ja kesän aikana tekemän mielenkiintoisen palstanviljelijäkyselyn tulokset ovat valmistuneet.
Työryhmän raportti nyt luettavissa pdf-muodossa.
Raportti viljelijäkyselystä 2008
(18.9.2008)
>> Kurpitsaliikkeen 10-vuotisjuhla la 20.9 Kurpitsatalolla. Syystori, puuhaa lapsille, vuoden viljelijän julistus,
musiikkia. Tarinaa Kurpitsan 10-vuotistaipaleelta. Ranta ja kasvimaa-työryhmän Pelastetaan kasvimaat-puheenvuoro. Iltatanssit
Pub Kujakollissa klo. 20 alkaen.
Lue lisää.
(28.7.2008)
>>PispalaFolk su 3.8 klo. 13-21
Päätapahtuma Tahmelan rannassa, lastentapahtuma Kurpitsatalolla, narubassotapahtuma Haulitornilla,
jatkojamit Kujakollissa ja päättäribileet Vastavirta-klubilla. Yllätyksellisiä esiintyjiä ja reippaasti
oheispuuhaa perheen pienimmille ja vähän isommillekin. Kurpitsan lasten folkissa mm. Yhden Joukon Perheyritys klo.15
Ohjelma ja lisätietoja folk-sivuilla.
(23.6.2008)
>>Kyselyyn palstanviljelijöille voi vielä osallistua
Vastausaikaa on jatkettu elokuun loppuun asti. Lomakkeita Kurpitsatalolla. Vastata voi myös netissä.
Kysely palstanviljelijöille.
(4.6.2008)
>> Pispalan Juhannusmarkkinat 15.6.2008
Viikkoa ennen juhannusta Kurpitsalla järjestettävät Markkinat tarjoaa esiintyjiä, luentoja, työpajoja, yrttipolun, Pispalanraitin, käsityöläiskojuja.
Lapsille puuhapajoja, tarinateatteria, kantoliinatanssia, koiravaljakko - ajelua, perinnepelejä sekä paljon muuta.
Odotetuin esiintyjistä lienee Yhden Joukon Perheyhtiö.
Pispalan Juhannusmarkkinoiden ohjelma.
(29.5.2008)
>>Visiointia kasvimaista ja Tahmelan rannasta
Ranta ja kasvimaa-työryhmän keskustelut, ideoinnit ja arvioinnit luettavissa netissä ryhmän keskustelumuistioista.
Teemoina on ollut mm. Pispalan kasvillisuus ja puistot, kasvimaiden maaperätutkimus sekä rannan luontokohteet. Muistioihin on koottu myös
viranomaisten vastaukset kasvimaiden kohtaloa koskeviin kysymyksiin.
Ranta ja kasvimaa-työryhmän keskustelumuistiot.
(23.5.2008)
>>Kysely palstanviljelijöille
Ranta ja kasvimaa-työryhmän järjestämään kyselyyn palstanviljelijöille ehtii vielä osallistujia 31.5 asti.
Lomakkeita saa Kurpitsatalolta ja Pispalan kirjastotalolta. Kyselyyn voi vastata myös Kaos-projektin nettisivuilla.
Kyselyllä pyritään kartoittamaan kasvimaan tilannetta ja keräämään tietoa palstojen merkityksestä viljelijöille.
Tulokset tullaan liittämään osaksi loppuraporttia tulevaisuuden Pispalasta kasvimaiden ja rannan osalta.
Kysely palstanviljelijöille.
(16.4.2008)
>> Kurpitsaliike ry:n vuosikokous
Kurpitsaliike piti sääntömääräisen vuosikokouksensa 1.4.2008 Kurpitsatalolla. Tulevan kesän toimintaa suunnittelemassa oli
lähes viisikymmentä ihmistä. Kokous valitsi Kurpitsaliike ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Karoliina Hannulan, varapuheenjohtajaksi Veikko Niskavaaran sekä
tiedottajaksi ja kasvimaapalstoja vuokraavan 4H-yhdistyksen yhteyshenkilöksi Leena Harjulan.
>> Kesän ja syksyn aikana yhdistys tulee järjestämään viljelyyn ja perinnetoimintaan liittyviä tapahtumia.
Suurimpina juhannusmarkkinat 15.6 ja syksyn satoa juhliva Pispala Kekri. Lisäksi Kurpitsataloa tullaan käyttämään
tänä vuonna entistä enemmän monien erilaisten pienempien tapahtumien, teemapäivien, kurssien, työpajojen, työryhmien ja
palaverien pitopaikkana. Erityisesti lapsille suunnattua toimintaa jatketaan viime vuoden malliin (mm. luontokerhot).
>> Yhdistys viljelee myös omaa kolmen aarin palstaa Tahmelan rannassa. Palstaa pyritään muokkaamaan kaikille avoimeksi näytepuutarhaksi. Kehitteillä
on mm. toimiva komposti. Myös koko piha-alueen viihtyisyyteen kiinnitetään huomiota. Lisäksi talon omien tuotteiden kehittelyä ja valmistusta jatketaan.
>> Kurpitsatalon kesän toiminnan lähtölaukaus on jo perinteiset Tahmelan rannan siivoustalkoot. Siivoustalkoot
ovat lauantaina 26.4.2008 klo.12-17.
Alla kuva Ranta ja kasvimaa-työryhmän tilaisuudesta Kurpitsatalolla 7.5.2008. Vieraana biologi ja Tampereen Kasvitieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja
Matti Kääntönen (takana vasemmalla). Vasemmalla ryhmän vetäjä Tiina-Liisa Aalto.
Keskustelumuistio osoitteessa www.pispala.fi/kaavoitus.