Hae tapahtumakoosteita

Reiska Hötsyn MM kisat 2015

Pirä, pura ja verä! Näillä mentiin legendaarisella Koulukadun kentällä 14.-15.3, kun Reiskat ja Ainot hakevat pitoa liukkaasta jääpinnasta. Mukana kaksikymmentä joukkuetta. Hyväntekeväisyys- tempauksessa Pispalaa edusti Tahmelan Vesa. Vesan tavoitteena ei ollut vain päästä toiselle kierrokselle vaan - maailmanmestaruus!

Reiskahöntsy on ”lonkalta veretty pelitapahtuma”, jossa pelataan jäällä Reinot tai Ainot jalassa jääkiekkomailalla ja pehmeällä pallolla. Ja paitsiota ei tunneta!

Avajaiset la 14.3. klo 12. Mieskuoro Tulikukot, juhlapuhe Matti Pitko, avajaissanat Lasse Oksanen.

Juhlapuheensa Matti Pitko aloitti toteamalla, että "aion pitää lyhyen puheen koska olen sanani mittainen mies".  Mieskuoro Tulikukkojen esityksen jälkeen ottelut pääsivät tayteen vauhtiin, tosin ensimmäiset pelit oli jo pelattu aamuvarhain klo 9 tietämillä. Liekö ollut alkukankeutta mutta Tahmelan Vesan kolme ensimmäistä peliä meni ns. penkin alle (kaksi tappiota ja yksi tasapeli). Finaalipaikka näytti karkaavan heti alkuunsa. Tahti ja pelituntuma parani loppua kohti, loput neljä peliä sujui ilman tappiota. Välieräpaikka jäi kuitenkin maalin päähän.  Lukuisista maalipaikoista huolimatta viimeinen ottelu päättyi harvinaiseen 0-0 tasapeliin.
Lopulta kävi niin, että vesalaisten höntsykaverit Pyynikin Palomäen kentältä voittivat koko turnauksen. Santamonttu kukisti loppuottelussa Superstarsin lukemin 3-1. Naisten maailman- mestariksi kruunattiin NRJ Hockey Cats. Santamontun voittojuhlat olivat tietysti Tahmelassa, Pub Kujakollissa.

Reiska Höntsyn MM-kisainfo:
>> Reiskajuliste
>> Reiska MM2015 tulokset
>> Tahmelan Vesan ottelutulokset 
>> Kuvagalleria
Voittotunnelmia vuoden 2015 Reiskakisoista Koulukadulla. Santamontun vetäjä Ilkka Jokinen juhlii, yhteiskuvassa myös Hockey Catsit.

© Asko Parkkonen