Hae tapahtumakoosteita

Radio Dolores, Espanjan sisällissota ja Pispala

Espanjan sisällissota ja Katariina Lillqvistin animaatiohahmot Työväenmuseo Werstaalla 14.8.2016 asti. Auki ti-su klo 11 - 18. Museoon on vapaa pääsy!

Työväenmuseo Werstaassa on esillä Espanjan sisällissodasta kertova näyttely.  Siinä on esillä historiallisia julisteita ja valokuvia sekä aineistoa suomalaisten vapaa- ehtoisten toiminnasta kansanrintamahallituksen puolesta kenraali Francon johtamia oikeistokapinallisia vastaan vuosina 1936-1939 >> www.werstas.fi

Installaatio Radio Dolores
Yksi osa näyttelyä on Katariina Lillqvistin installaatio Radio Dolores, joka koostuu tulevan animaatioelokuvan hahmoista, lavasteista ja esineistä sekä äänimaisemasta. Installaation taustalla on lapsuudessa kuullut jutut Espanjan sisällisodasta, muun muassa isotädin Malagan taistelussa kadonneesta sulhasesta. Kadonnut sulhanen oli Katariina Lillqvistin isän idoli ja eräänlainen kasvatti-isä.

Tampereen seudulta Espanjan sisällissotaan lähti lukuisia tehdastyöläisiä. Espanjan sodan vapaaehtoiset olivat kolmikymppisiä miehiä, jotka muistivat omalta kohdaltaan Suomen vuoden 1918 tapahtumat ja sen kauheudet. Ylen haastattelussa Lindqvist arvelee että "Tamperelaisten näkökulma oli selkeästi se, että Espanjassa on kyse luokkasodasta. Ehkä ajatustasolla otettiin jopa revanssia Suomen hävitystä kansalaissodasta".

Animaatioelokuva ja Train to Spain
Radio Dolores-animaatioelokuva, joka siis kertoo sisällissodasta, tamperelaisen kenkätehtaan työläisistä ja kielletystä radioasemasta, saa ensi-iltansa kesällä 2016. Samannimisen radiodokumentin ensi-ilta oli Werstaan näyttelyn avajaisissa torstaina 10.3. Kuunnelma kuultaneen jossain vaiheessa Ylen kanavilla Todellisia Tarinoita -sarjassa.

Radio Dolores on myös osa syyskuussa Espanjan Malagaan matkansa aloittavaa A Train to Spain-kiertuetta. Kyseessä on eräänlainen kiertelevä media- tapahtuma, jossa on mukana elokuvantekijöitä omine töineen Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta sekä vierailevia taiteilijoita Saksasta, Belgiasta, Ranskasta ja Espanjasta. Malagaan kiertue rantautuu lokakuussa 2016. Tänä vuonna Espanjan sisällissodan alkamisesta tulee kuluneeksi 80 vuotta.

Lue lisää Radio Dolores-hankkeesta:
>> Radio Dolores etsii kadonnutta sukulaista/ Yle Tampere
>> A Train to Spain / Cameracagliostro
>> Katariina Lillqvistin verkkosivut

Kuvat näyttelystä:

Suomen pojat Espanjassa - Suomessa avustustoimintaa kansanrintamahallituksen puolesta

Kuvassa on tasavaltalaisen upseerin univormu. Univormu kuului Paavo Koskiselle, joka yleni sodassa kapteeniksi ja komppanian päälliköksi. Näyttelyssä esitellään valokuvin ja tarinoin suomalaisten kohtaloita Espanjan sisällisodassa sekä Suomessa toteutettua laajaa avustustoimintaa tasavaltalaisen, laillisen kansanrintamahallituksen puolesta.

Erityisen aktiivinen tukitoiminnan organisoija oli Tahmelassakin 1920-luvulla hetken aikaa asunut kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi (SDP). 

Sotaan osallistui Suomesta 72 miestä tasavallan ja 14 miestä Francon puolella. Espanjan sisällissotaan värväytyminen oli laitonta, sinne oli lähdettävä väärennetyin paperein. Suurin osa suomalaisista taisteli  kansainvälisessä XV prikaatissa, lähinnä konekivääriampujina tai partisaaneina. 

Hengissä säilyneet palasivat Suomeen vuoden 1938 lopulla Baltic-laivalla. Lähes kaikki tasavallan puolesta taistelleet juotuivat satamasta suoraan kuulusteluihin ja vankilaan. Toisin oli vielä Suomenlahden toisella puolella Ruotsissa. Siellä  Ruotsin kuningas kukitti palaajat juhlallisin menoin. Paavo Koskinen istui vankilassa syksyyn 1944.

Espanjan sisällissodan luutnantti ja partisaani, Pispalan kujien kasvatti Eino Laakso passitettiin vankilasta Pärmin miinanpolkijapataljoonaan, josta hän loikkasi Neuvostoliittoon ja palasi Tampereelle jatkosodan desanttina. Hän teki sabotaasi- yhteistyötä pienen pispalalaisen vastarintaryhmän kanssa. Santalahden rautatien räjäyttämiseen käytettiin pommia, "apparaattia", jonka valmistusohjeet oli poimittu 1939 ilmestyneestä, Jarno Pennasen toimittamasta kirjasta "Suomen Pojat Espanjassa".

© Asko Parkkonen