Muistojeni Pispala 6.8.2016
Muistojeni Pispala lauantaina 6.8. klo 13 - 17 Uittotunnelin kesäkahvilan alueella.
Ensimmäinen Muistojeni Pispala järjestettiin vuonna 2001 Viikinsaareen. Viidentoista vuoden ajan tapahtumapaikkana on ollut juuri Viikinsaari. Tänä kesänä tapahtumapaikkana on vähintään yhtä historiallinen Uittotunnelin seutu. Osin sen takia että Viikinsaari on siirtynyt kaupungilta yksityiselle ja kalliimmalle Hopealinjalle. Uittotunnelin kesäkahvila ja Näsijärven ranta on hyvä valinta. Paikasta avautuu näkymiä ja muistoja uittohistoriaan, Hiedanrantaan ja Näsimeren ulapoille. Musiikkia, tanssia, grillausta ja tietysti legendaariset 15. Lestinheiton MM-kisat (klo 15.00). Vapaa pääsy!.
Uittotunnelin kesäkahvila auki joka päivä klo 10-19 elokuun loppuun saakka.
Kesäkahvilassa on noin 20 asiakaspaikkaa. Ulkoterassilta on Näsijärvelle hienot näkymät ja pihan puolella useita asiakaspaikkoja. Valikoimissa on lohihampurilaisia, lättyjä ja joka aamu leivottavia pullia.
Vesiurheilukeskus
Pispalan uittotunnelin aluetta Näsijärven puolella on kehitelty pienimuotoiseksi vesiurheilukeskukseksi. Vuokrattavana on vesiskoottereita, kanootteja ja soutu- veneitä. Kanootteja voi siirtää Pyhäjärven puolelle viime kesänä käyttöön otetulla siirtokärryllä. Kärryt ovat niin tukevat että niillä voi liikutella myös lasikuituisia soutuveneitä. Vesiskoottereita varten on oma laituri ja rata.
Näsijärven puolelle on myös asennettu uusi vierasvenelaituri. Laituri on 20 metriä pitkä ja siihen voi ajaa kylkikiinnitykseen molemmin puolin. Veneiden kiinnittäminen ei maksa mitään, mutta laiturilla ei ole myöskään normaaleita vierasvenelaiturin palveluita (Al 26.5.2016).
Venekuljetus tunnelin läpi maksaa pieniltä veneiltä (alle 6 m, alle 2000 kg) 60 e ja isoilta veneiltä (alle 8 m, alle 5000 kg) 100 e. Lisäinfoa saa Uittotunnelin kahvilasta.
>> Uittotunnelin kesäkahvila
Vanhan nippu-uittotunnelin tukinuittoa Näsijärven puolelta.
Vanhan uittotunnelin ympäristöä Pyhäjärven puolelta. Taustalla Wiivi Lönnin piirtämä Pispalan Rukoushuone ja vieressä Pispan tilan rakennuksia. Alla nykymaisemaa samalta kohdilta.
© Asko Parkkonen