Orjatsalo - taiteilija politiikan kurimuksessa
Tahmelan Päivölänkadulla asuva teatteriohjaaja, kirjailija Jotaarkka Pennanen on kirjoittanut elämäkerran isoisästään Aarne Orjatsalosta (1883-1941).
Työväenmuseo Werstaalla keskiviikkona 8.11.2017 klo 17 Jotaarkka esittelee kirjansa sekä kertoo isoisästään ja kuulusta kulttuurisuvustaan.
Jotaarkka Pennasen odotettu elämänkerta maineikkaasta näyttelijästä, teatterivaikuttajasta, kirjailijasta, punapäälliköstä, jonka elämästä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut.
Kirjaa on saatavilla muun muassa Tulenkantajien kirjakaupasta, joka sijaitsee Pääkirjasto Metsoa vastapäätä Hämeenkadun varrella.
Kirjakauppa toimii myös viikoittain näyttämönä julkaisutilaisuuksille, runokeikoille, keskusteluille, kokouksille ja muille tapahtumille.
Katso tulevat tapahtumat >> Tulenkantajien kirjakauppa
Orjatsalo Tampereen Työväen Teatterin näytelmässä Oikea rakastaja 1920-luvun lopulla. 1907 Orjatsalo oli julkaissut kirjan Viettelijä.
Näyttelijä ja teatterijohtaja
Orjatsalosta tuli legenda jo nuorena näyttelijänä. Ensimmäinen skandaali, ainakin suvun piirissä, lienee ollut karkaaminen seitsemäntoista vuotiaana Kasimir Leinon vetämään Maaseututeatteriin ja siitä Suomalaisen teatterin teatterikouluun ja samalla Kansallisteatteriin (1901)
Toinen skandaali oli osallistuminen Vanhan työväenpuolueen Forssan puoluekokoukseen vuonna 1903. Jäsenyys SDP:ssä johti erottamiseen Kansallisteatterista tekastulla syyllä. Orjatsalo siirtyi Tamperelle, näytteli Tampereen Teatterissa ja kohosi 1917 Tampereen Työväenteatterin johtajaksi.
Punaupseeri
Politiikan kurimukseen taiteilija Orjatsalo tempautui viimeistään kapinavuonna 1918. Hän taisteli punaisten puolella lääkintäupseerina ja komppanianpäällikköna. Orjatsalon on väitetty johtaneen, Tampereen valtauksen loppuvaiheessa, Näsijärven kautta valkoisten saartorenkaan läpi murtautunutta punaisten noin 300 miehistä ns. Orjatsalon joukkoa.
Vauhdikasta oli myös osallistuminen englantilaisten perustamaan ns. Muurmannin legioonaan, joka taisteli suomalaissaksalaisia joukkoja vastaa mutta tuki valkoisia Venäjän sisällissodassa. Orjatsalo, ja Oskari Tokoi, leimattiin "petturiksi". Toinen kuolemantuomio, tällä kertaa ns. omien taholta. Ensimmäinenhän tuli Suomen valkoisten toimesta, "ammutaan tavattaessa". Aarne Orjatsalo olikin Etsivän keskuspoliisin eräs etsityimmistä ja seuratuimmista punakapinallisista koko 1920-luvun.
Muurmannin legioonasta Orjatasalo kotiutettiin Lontooseen englantilaisena upseerina. Hän sai kiinnitykseen Winter Garden Teatteriin (1921-22), jonka jälkeen hän matkusti Yhdysvaltoihin. Orjatsalo kiersi useissa USA:n teattereissa ja johti Suomalaisen Työväentalon näyttämöä New Yorkissa.
Orjatsalo haaveili pysyvästä paluusta Suomeen ja Suomen teatterimaailmaan. Hän oli jättänyt politiikan, mutta ei yhteiskunnallisia näkemyksiään, Muurmannin jälkeen mutta politiikka ei jättänyt häntä. Politiikan kurimus, ja erityisesti Lapuan Liikkeen painostus lopulta tyrmäsi paluun. Hän viihtyi Suomessa vain kaksi vuotta (1929-1931). Aarne Orjatsalo kuoli New Yorkissa 1941.
Aarne Alarik Orjatsalo (Riddelin)
Jotaarkka Pennanen tarkastelee isoisänsä elämänvaiheita kokeneen teatterintekijän ja kuuluisan kulttuurisukunsa historiaan syventyneen pojanpojan silmin.
Ihaillusta ja parjatusta näyttelijästä liikkuneet legendat tuodaan esiin uudesta, hurjiakin väitteitä oikovasta ja monipuolisesti pohtivasta näkökulmasta. Aineistona on muun muassa henkilökohtaiset kirjeet ja Orjatsalon taiteellista työtä arvioivat sanomalehtikritiikit.
Elämää pienempi näytelmä
Orjatsalo-tarinan rinnalla kannattaa selailla Pennasen omaelämäkerrallista teosta Elämää Pienempi Näytelmä (2010), josta löytyy myös Orjatsaloa käsittelevä luku Taiteilija vai poliitikko?
Siinä Pennanen vertauttaa omat kokemuksensa Orjatsalon värikkääseen ja mielenkiintoiseen elämään. "..yhtäkkiä tajusin että mehän olemme sukulaisia, emme ainostaan geneettisesti vaan myös henkisesti. Oma kamppailuni politiikan ja taiteeellisen työni kanssa avasi näkökulman isoisäni elämään.
Orjatsalo oli kamppaillut samanlaisten kysymysten parissa, mutta vaarallisimmissa olosuhteissa. Sama koski myös isääni Jarno Pennasta, jonka elämäntyö sekä lehtimiehenä että kirjailijana oli kiinnittynyt vahvasti politiikkaan.
Mutta koko aiheen tärkein piirre oli, että taiteen suhde politiikkaan koski useimpia oman sukupolveni taiteilijoita ja kulttuurityöntekijöitä, jotka 1960-1970 - luvulla osallistuivat joko suoraan tai välillisesti poliitttiseen toimintaan".
© Asko Parkkonen