Suojelun sietämätön keveys- Kulttuuriympäristön määrittelystä
“Jotta tietäisimme ja muistaisimme keitä olemme ja mistä olemme tulleet, on meidän tärkeää hoitaa kulttuuriympäristöämme. Samoin on tärkeää, että jätämme lapsillemme arvokkaan ja hoidetun kulttuuriympäristön, jota he aikanaan saavatvaalia.” (http://www.leppavirta.fi/kulttuuriymparisto/1_johdanto.htm)
Kulttuuriympäristö on ihmisen historiasta kertovaa ympäristöä. Se voi kertoa vuosituhansien tarinan yhdellä silmäyksellä tai jättää katsojansa täysin irralliseksi aiemmin eletystä elämästä. Ihmishistorian ilmentymänä ajallista syvyyttä omaava kulttuuriympäristö on yksilön ainoita konkreettisia keinoja kokeaesi- isiensä menneisyyttä.
Nils Erik Wickbergin sanoin “Kansa ei ole vain tilaan, vaan myös aikaan kuuluva suure. Se ei koskaan elä yksinomaan nykyisyydessä ja nykyisyydestä. Jos niin olisi, se ei enää olisi kansakunta, vaan lauma juurettomia ihmisiä. Kulttuurikansan henkisessä elämässä menneeseen kuuluva vaikuttaa joka hetki elävänä, innoittavanavoimana.” (Ympäristöministeriö, 2003)
Yksiselitteistä määritelmää kulttuuriympäristölle ei ole, kuten ei kulttuurillekaan. Keskeistä arvokkaalle kulttuuriympäristölle on kuitenkin sen kertoma menneisyyden viesti. Yleisesti ympäristöstä arvostetaan sitä osaa, jonka edustamaan aikaan katsojalla ei ole omakohtaista kosketusta. Vanhan rakennuksen tai rakennetun ympäristön omakohtainen kokeminen mahdollistaa osittain tämän kontaktin syntymisen.
Se joka liian kovakouraisesti kajoaa tai tuhoaa kulttuuriympäristöä, vie toimillaan kaikilta tulevilta polvilta mahdollisuuden tämän historiallisen yhteyden syntymiseen. Purkaja on henkisen pääoman, kollektiivisen minuuden ryöstäjä.
“Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan ihmisen käyttämää, hoitamaa, rakentamaa tai muuten muuttamaa ympäristöä, jonka maisemakuvassa ihmisen toiminnan jäljet näkyvät. Kulttuuriympäristöön kuuluvat rakennetun kulttuuriympäristön lisäksi kulttuurimaisema ja muinaisjäännökset.” (www.museoliitto.fi/suomenmuseot/museot/kulttuuriymp. html)
"Hyvän kulttuuriympäristön suojelu ja kehittäminen on erityisen tärkeää, jotta viihtyisimme ja voisimme hyvin. Parantaaksemme kulttuuriympäristöämme voimme aloittaa tekemällä välittömästä lähiympäristöstämme viihtyisän. Voimme pitää kotimme ja koulumme siistinä ja huolehtiapiha- alueista ja puistoista. Lisäksi voimme pyrkiä vaikuttamaan kuntamme kaavoituspäätöksiin, joilla määritellään asuinalueiden, teiden, kauppahallien, teollisuusalueiden ja julkisten rakennuksien rakentaminen ja purkaminen. Aktiivisesti voimme pyrkiä myös suojelemaan mielestämme arvokkaita ja historiallisia rakennuksia, maisemia jaympäristöjä.” (matwww.ee.tut.fi/ymparistoverkko/mediakeskus/kulttuuri/kulttuuriymparisto. html)
Se millaisena kulttuuriympäristö koetaan ja mitä siinä nähdään riippuu pitkälti katsojasta. Esimerkiksi ulkopuolinen näkee maiseman eri silmin kuin ihminen, joka on asunut alueella koko ikänsä.
”Arvokkaiden kulttuuriympäristöjen säilyttämistä pidetään nykyään yleisesti tärkeänä. Maisemakuvaa on kuitenkin harvoin mahdollista pitää täysin muuttumattomana ja saada näin ikään kuin aika pysähtymään. Sen sijaan on mahdollista säilyttää arvokkaaksi määritellyn kulttuuriympäristön olennaisimmat piirteet ja toimia niin, etteivät ympäristön uudet elementit ole voimakkaassa ristiriidassa vanhojenkanssa.” (www.pohjois-savonmuisti.fi/ymparisto/pohjois_savon_kulttuuriympariston_hoito_ohjelma/ kulttuuriymparisto/)
“Kulttuuriympäristössä ovat näkyvillä paikan ajallinen syvyys, kehityksen erilaiset vaiheet ja se tuo esiisiemme työn tuloksen näkyväksi osaksi omaa elämäämme. Meidän toimemme puolestaan heijastuvat tulevien polvien elämään. Tavoitteenamme kulttuuriympäristön hoidossa tulisikin olla sukupolvien työn kunnioittaminen, arvojen vaaliminen ja oman kädenjälkemme jättäminen muut kerrostumathuomioiden.” (www.mikkeli.fi/fi/liitteet/02_palvelut/06_kaavoitus/pdf/emola/2-5. pdf)
“Pohjoinen sijaintimme, luonnonolot ja usein niukat voimavarat ovat maamme omaleimaisen rakennusperinnön perusta. Muualta tulleet vaikutteet on muokattu olosuhteisiimme sopiviksi. Yhteisten piirteiden ohella paikalliset olosuhteet ja rakentamistapa ovat maamme eri osissa aikaansaaneet toisistaan erottuvia ympäristöjä.
Rakennusperinnön kautta havainnollistuva historia auttaa ymmärtämään yhteiskunnan muutosilmiöitä ja kulttuurista perustaa.
Suomen rakennuskanta on moniin Euroopan maihin verrattuna nuorta. Yli 80 % Suomen rakennuskannasta on valmistunut toisen maailmansodan jälkeen. Tämä tosiasia lisää vastuutamme vanhemman rakennusperinnönsäilyttämisessä.” (www.nba.fi/fi/ rakennukset)
“Maailman muuttuessa kiihtyvällä vauhdilla tarvitaan välineitä, joiden avulla muutosta pystytään hallitsemaan. Jotta ympäristössämme säilyisivät tutut ja turvalliset piirteet, vanhat rakennukset ja pihapiirit, viljelyaukeat ja kulkureitit, on tärkeää, että edellytykset sen elävänä ja toimivana pitämiselle ovatolemassa.” (http://www.leppavirta.fi/kulttuuriymparisto/1_johdanto.htm)
“Vanhalla on oma arvonsa, oikeutensa olla olemassa, viehätyksensä, myös käyttöarvonsa. Vanhan korjaaminen oikein on varmastikin useimmissa tapauksissa kestävän kehityksen mukaista, kun taas purkaminen on useimmiten sen vastaista. Avoimilla viljelysmailla ja vanhoilla laidunmailla on oma kasvi- ja eläinkuntansa, joiden elinympäristön säilyttämisestä on myös kyse kulttuuriympäristöä hoidettaessa ja maisemia avoiminapidettäessä.” (http://www.leppavirta.fi/kulttuuriymparisto/1_johdanto.htm)