Työväenyhdistyksen alkuvaiheen toiminta

Pispalan Työväenyhdistys pyrki poliittisen toiminnan lisäksi tyydyttämään työväestön kulttuuritarpeita ja kohottamaan kulttuuritoiminnan tasoa. On muistettava, että tuohon aikaan köyhien ihmisten koulunkäynti oli usein jäänyt ns. kiertokoulun tasolle. Lukutaito oli jo yleistä, mutta kirjoitustaidon kanssa oli monella vaikeuksia.

Lukutupa ja kirjasto

Heti yhdistyksen perustamisen jälkeen 1903 vuokrattiin A. Jäppiseltä huone lukutupaa ja kirjastoa varten. Lukutupaan tilattiin Päivälehti, Työmies, Länsi-Suomen Työmies, Kansan Lehti, Uusi Kuvalehti ja Kyläkirjaston Kuvalehti. Lukutupa oli auki joka ilta ja sunnuntaina koko päivän. Kirjasto oli avoinna tunnin sunnuntaisin. Kirjastonhoitajana toimi Aatto Koivunen. Kirjasto muodostikin nyt työväenyhdistyksen tärkeimmän omaisuuden, sillä se arvioitiin yli kolme kertaa arvokkaammaksi kuin yhdistyksen muu omaisuus yhteensä. Iltamatoiminnan tulot suunnattiinkin aluksi pääasiassa juuri kirjaston ja lukutuvan rahoittamiseen.

Kun Pispalan työväentalo valmistui, lukutupa ja kirjasto siirrettiin sinne. Kirjastonhoitajan tehtävät siirtyivät työväentalon vahtimestarille. Kirjastoon hankittiin pääasiassa yhteiskunnallista kirjallisuutta ja sos.dem. puolueen asiakirjoja, mutta oli myös kaunokirjallisuutta. Kirjoja lainattiin vain työväenyhdistyksen jäsenille; tällä pyrittiin saamaan lisää jäseniä.

Lukutupa oli edelleen avoinna joka päivä ja siellä myös keskusteltiin vilkkaasti ajankohtaisista asioista. Vähitellen sen toiminta kuitenkin supistui, kun ihmisillä alkoi olla varaa tilata lehtiä kotiinsa

Työväenyhdistys järjesti esitelmätilaisuuksia, joissa käsiteltiin työväen asiaa ja sosialismin ajasta. Niihin oli usein kutsuttu puhujia Pispalan ulkopuolelta. Näillä tilaisuuksilla pyrittiin kohottamaan työväen tiedollista ja sivistyksellistä tasoa. Muutamien jäsenten tehtävänä oli kiertää jäsenistön parissa hankkimassa työväenlehtien tilauksia ja myymässä yhteiskunnallista kirjallisuutta

Iltamat ja niiden merkitys

Työväenyhdistyksen toiminnan käynnistyessä huomattiin, että poliittiseen vaikuttamiseen tarvitaan esiintymistottumusta. Sitä saatiin kahdelta taholta: puhuja- ja keskusteluseurassa sekä iltamissa ohjelmansuorittajina

Iltamilla oli kolme tärkeää tehtävää: esiintyjät saivat esiintymistottumusta, yleisö sai nähtävää ja kuultavaa ja yhdistys sai varoja. Varojen hankkiminen oli näistä tehtävistä kaikkein tärkein.

Alussa iltamia järjestettiin keskimäärin joka kolmas viikko. Yhdistyksessä ei kuitenkaan haluttu iltamien olevan pelkkiä tanssi-iltamia, vaan niiden haluttiin sisältävän aina myös 'henkistä' ohjelmaa. Iltamien käytännön järjestämisestä vastasi yhdistyksen huvitoimikunta, joka usein joutui itse esittämäänkin ohjelman. Siksi huvitoimikunnan jäseniltä vaadittiin järjestelykyvyn lisäksi esiintymiskykyä. Iltamien pääohjelmana oli aina näytöskappale, joskus kaksikin.

Näyttämön alkuajat

Teatteritoiminta oli alusta lähtien ollut keskeisesti mukana työväenyhdistyksen toiminnassa. Heti ensimmäiseen 1905 valmistuneeseen työväentaloon tehtiin näyttämö kulisseineen. Uudessa talossa näyttämön toiminta oli huomioitu vielä paremmin.

Alkukauden jälkeen iltamaohjelmisto sai luokkatietoisemman luonteen. Ohjelmistoon tulivat mm: Kovan onnen lapsia (1904), Aatteen voima (1905), Rahan valta (1906), Torpparit (1906), Taistelua ja epätoivoa (1906), Syiden kirous (1906}, Tehtaantyttö (1907 ), Vaalipuuhissa (1907 ), Vapauden sorto (1908), Takaisin taistelun tuoksinaan (1908), Pohjalla(1908), Murtovarkaus (1908) ja Suuria luomia (1909).

Niiden ohella esitettiin mm. kohtauksia Seitsemästä veljeksestä (1904), Tukkijoella (1904), Roinilan talossa (1904 ), Savon sydämessä (1905 ) ja Nummisuutarit (1910). Kevyet ilveilyt ja farssit jäivät suurlakon jälkeen selvästi taka-alalle.

Musiikkia oli vähän, mikä johtui osaavien esiintyjien puutteesta. Yrityksen puutteesta ei yhdistystä voi syyttää: oli laulukuoro ja torvisoittokunta, mutta niiden toiminta hiipui melko pian. Suurlakon jälkeen käännyttiin toiminnassa luokkatietoisempaan suuntaan, mikä näkyi ennen kaikkea näytelmäkappaleiden valinnassa. Kevyet farssit ja ilveilyt jäivät vähemmälle.

Heinäkuussa 1917 hyväksyttiin Pispalan Työväenyhdistyksen Näyttämön säännöt ja vuoden lopulla huvitoimikunnan tehtävät siirrettiin sille. Näyttämötoiminta oli siirtynyt uudelle tasolle uuden työväentalon myötä: oli kuiskaajankoppi, näyttelijöiden pukuhuoneet ja esityksissä tarvittavaa rekvisiittaa. Nyt siellä saattoivat esiintyä oikeat teatteriseurueetkin.

Näyttämön parhaat vuodet olivat 1920-luvun alussa, jolloin se kilpaili ammattiteattereiden kanssa. Ohjelmisto oli pääasiassa operetteja ja laulunäytelmiä

Vuosikymmenen lopulla toiminta hiljalleen hiipui, vuonna 1933 se herätettiin henkiin nimellä Pispalan Työväen Näyttämö.

Lähteet: Yrjö Varpio:Pispalan Työväenyhdistyksen kulttuuriharrastukset ennen kansalaissotaa Suomen historian laudatur-tutkielma Tampere 1971 Antti Parkkonen: Pispalan Työväenyhdistys 1902-2002

Sivun alkuun