Eduskuntavaalit 1945

Syyskuussa 1944 päättyneen sodan jälkeen edessä olivat eduskuntavaalit, 15.-16. maalikuuta 1945. Ne olivat ensimmäiset sitten vuoden 1936. Nyt tilanne oli toisenlainen kuin yhdeksän vuotta aikaisemmin: kommunistit ja muut vasemmistolaiset saivat asettaa omia ehdokkaitaan. Sen sijaan ns. fasistiset järjestöt oli välirauhansopimuksen nojalla kielletty.

Tulos ei ennakoitavissa

Vaaleissa oli useita vaikeasti ennakoitavia asioita: Koko Suomen siihenastisen itsenäisyyden ajan äänestysikäraja oli ollut 24 vuotta. Näissä vaaleissa se oli laskettu 21 vuoteen. Tämä toi uurnille 600 000 uutta nuorta äänestäjää.

Edelliset eduskuntavaalit oli pidetty yhdeksän vuotta aiemmin, vuonna 1936. Vuoden 1940 vaaleja ei pidetty, vaan päätettiin, että entiset kansanedustajat jatkavat. Myöskään muita vaaleja ei sodan aikana ollut järjestetty. Ei voitu ennakoida, miten äänestäjien mielet olivat yhdeksän vuoden aikana kääntyneet.

Miehet olivat olleet viisikin vuotta sodassa. Varsinkin jatkosodan alussa oli lupailtu Suur-Suomea ja muuta hyvää ja kaunista. Nyt oli juuri saatu välirauha, mutta varsinaiset rauhanneuvottelut olivat vielä käymättä. Niistä Suomella ei ollut mitään hyvää odotettavissa. Entisen vahvan tukijan Saksan tappio oli jo selvä, puna-armeija eteni kohti Berliiniä. Oli vain ajan kysymys, milloin Natsi-Saksa romahtaisi.

Näissä vaaleissa saivat kommunistit olla vapaasti mukana omine ehdokkaineen. SKP oli joutunut toimimaan maan alla 25 vuoden ajan. Vasemmistolaiset saivat itse asiassa asettaa ehdokkaita ensimmäisen kerran sitten vuoden 1929. He olivat muodostaneet uuden järjestön, Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL), ja sen kannatuksen laajuutta oli mahdotonta arvioida.

Tällaisessa tilanteessa monilla porvarillisesti ajattelevilla oli syytä pelätä. Pelokkaimmat olivat siirtyneet Ruotsiin turvaan ja he palailivat vasta kun kävi ilmi, ettei Neuvostoliitto miehitäkään Suomea. Sen sijaan vasemmistolaisissa tilanne lisäsi luottamusta ja rohkeutta. Nyt olisi mahdollisuus kääntää yhteiskunnallinen kehitys työläisten kannalta myönteisempään suuntaan.

Eroja asennoitumisessa

Vaalimainonnassa tämä näkyi niin, että porvaripuolueilla ei ollut tarjota juuri muuta, kuin yleistä puhetta isänmaastamme ja kansastamme. Arkielämää koskevat vaatimukset jäivät vasemmistolle. Hävitty sota ja siitä mahdollisesti aiheutuvat seuraukset tuntuvat täysin hyydyttäneen porvarilliset ehdokkaat.

Myös sosialidemokraattien vaalityö oli kohtalaisen aneemista, varsinkin kun sitä verrataan seuraaviin, vuoden 1948 vaaleihin ja silloin käytyyn nerokkaaseen "Jo riittää"-kampanjaan. Ehkä sosialidemokraattejakin painoi mukanaolo sodassa Natsi-Saksan rinnalla, varsinkin kun 'Kolmas valtakunta' ja sen haaveilema 'Uusi Eurooppa' oli juuri tulossa tiensä päähän.

Sen sijaan uudella tulokkaalla Suomen Kansan Demokraattisella Liitolla, johon kommunistitkin kuuluivat, oli hyvä tilaisuus tuoda esiin vasemmistolaisia tunnuksia ja vaatimuksia. Ja sen se tekikin. Vasemmistolaisia järjestöjä oli saanut perustaa vasta muutaman kuukauden ajan, mutta ne järjestivät runsaasti vaalitilaisuuksia, joissa toivat esille poliittista linjaansa.

Koska vasemmistolaiset voimat eivät olleet saaneet osallistua vaaleihin sitten vuoden 1929, piti niiden mm. järjestää koulutusta aktiiveilleen, jotka toimivat vaalilautakunnissa. Samoin piti opastaa kannattajia äänestämisessä, esimerkiksi äänestysotteen hakemisessa ennakkoon äänestämistä varten. Jotenkin oli järjestettävä vaalikuljetuksia vanhoille ja huonokuntoisille kannattajille, ettei yksikään ääni jäisi saamatta. Työtä oli valtavasti, ja se kaikki oli pelkästään jäsenistön aktiivisuuden varassa.

Pispala oli niin vahvasti työväen asuma-aluetta, että vaalikamppailu käytiin sosialidemokraattien ja kommunistien välillä. Porvarillisten puolueiden kannatus oli niin pieni, etteivät he edes viitsineet järjestää vaalitilaisuuksia Pispalassa.

Vaalityön tekemiseen ei ollut paljon aikaa, kun vaalit pidettiin jo maaliskuun 15.-16. päivänä. Lehdissäkin vaalimainontaa alkaa näkyä vasta maaliskuun alussa.

Varsinkaan vastaperustetuilla vasemmistolaisilla järjestöillä ei ollut rahaa, kokoontumistiloja, varallisuutta eikä lehdistöä, jolla levittää näkemystään. Sen sijaan heillä oli järjestöissään jäsenistöä, joka oli täynnä innostusta, kun heidän poliittinen aktiivisuutensa sai julkiset kanavat.

Vaalirahoituksen hankkimiseen oli keksittävä uusia keinoja, ja tässä olikin kommunisteilla puurtamista. Heidän jäsenistönsä teki valtavasti ilmaista työtä vaalirahaston kartuttamisessa ja vaalityön käytännön järjestämisessä.

Hyvänä esimerkkinä on oheinen romunkeräys, josta saadut rahat käytettiin SKDL:n vaalityön tukemiseen. Tällaisen keräyksen järjestäminen vaatii kuitenkin tehokasta organisointia ja paljon vapaaehtoisia. Jo romujen kuljettamisen on täytynyt olla vaikeata, kun autoista ja polttoaineesta oli sodan jäljiltä huutava pula.

Sivun alkuun