Piirros © Hanna- Tuulikki Andrews

Suomen lainsäädännössä ja valtioneuvoston hyväksymissä strategioissa on lähdetty viemään edellä mainittuja kansainvälisesti hyväksyttyjä kulttuuriympäristöihin liittyviä tavoitteita kansalliselle tasolle, lähemmäs kulttuuriympäristöjen käyttäjiä.

Ohjaussäädöstö

Parhaiten tämän summaa kaikessa yksinkertaisuudessaan perustuslain 20 §.

“Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaanpäätöksentekoon.” (www.finlex.fi/lains/index.html)

Vuonna 1999 voimaan tullut maankäyttö- ja rakennuslaki poisti kuntakaavojen alistamisvelvollisuuden ja lisäsi siten oleellisesti kuntien maankäyttöön liittyvää päätösvaltaa. Samalla lain tarkoitus oli lisätä kansalaisten osallistumisen ja vuorovaikutteisen suunnittelun mahdollisuuksia.

Jälkivalvonnan poistumisen tilalle, lakihierarkian huipulle, valtioneuvosto hyväksyi vuonna 2000 valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Tämäennakko- ohjaussäädöstö ohjaa kaikkea kaavoitustoimintaa ja luo sisällöllisen perustan valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyksissä. Tavoitteiden tehtävänä on

“osaltaan tukea ja edistää maankäyttö- ja rakennuslain yleisten tavoitteiden ja laissa määriteltyjen alueidenkäytön suunnittelun tavoitteiden saavuttamista. Keskeisimpiä näistä tavoitteista ovat kestävä kehitys ja hyvä elinympäristö. Tarkoituksena on myös edistää kansainvälisten sopimusten ja sitoumusten täytäntöönpanoa Suomessa.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet noudattavat maankäyttö- ja rakennuslain kantavaa ajatusta päätösvallan siirrosta lähellekansalaisia.” (www.vyh.fi/aluekayt/valtalo/vatindex.htm)

Alueidenkäyttötavoitteiden erityistavoitteiden mukaan

“Alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuri- ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Alueidenkäytössä on otettava huomioon kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevat kansainvälisten sopimusten velvoitteet sekä valtioneuvoston päätökset. Lisäksi viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti merkittävät maisema- ja kulttuuriperintöalueet ja- kohteet. Valtakunnallisesti arvokkailla kohteilla ja alueilla on alueidenkäytön sovelluttava niiden historialliseenkehitykseen.” (www.vyh.fi/aluekayt/valtalo/vatindex.htm)

Maankäyttö ja rakennuslaki

Vuonna 1999 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain yleinen tavoite on edistää ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä( MRL1 §). Lain ensimmäisessä pykälässä korostetaan edelleen suunnittelun vuorovaikutteisuutta, kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja avointa tiedottamista. Alueiden käytön suunnittelun tavoitteiksi määritellään lain viidennessä pykälässä riittävään vaikutusten arviointiin perustuen edistää

1. turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista;
2. yhdyskuntarakenteen ja alueiden käytön taloudellisuutta;
3. rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista;
4. luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymistä;
5. ympäristönsuojelua ja ympäristöhaittojen ehkäisemistä;
6. luonnonvarojen säästeliästä käyttöä;
7. yhdyskuntien toimivuutta ja hyvää rakentamista;
8. yhdyskuntarakentamisen taloudellisuutta;
9. elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä;
10. palvelujen saatavuutta; sekä
11. liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteentoimintaedellytyksiä.” (www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132)

Kulttuuriympäristöihin liittyviä määräyksiä maankäyttö- ja rakennuslaissa on runsaasti. 54 § määrää asemakaavan sisältövaatimusten suhteen, että rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. 117 pykälä on merkittävä erityisesti olemassa olevaan, usein herkästi häiriintyvään kulttuuriympäristöön rakennettaessa. Sen mukaan rakennuksen tulee täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimuksen ja soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan.

Näiden vaatimusten jäädessä täyttymättä ei rakennushanke lain 135 pykälän mukaan voi saada rakennuslupaa. 118 § kieltää rakentamisessa, rakennuksen korjaus- ja muutostyössä ja muita toimenpiteitä suoritettaessa samoin kuin rakennuksen tai sen osan purkamisessa historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaiden rakennusten tai kaupunkikuvan turmelemisen. Erityisesti tämä toistetaan vielä purkamista koskevan 139 pykälän yhteydessä,

“Purkamisluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä eikä haittaa kaavoituksentoteuttamista.” (www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132)

Asemakaavan ajanmukaisuus

Edellä mainittujen määräysten lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain 60 § mukaan

“Kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi.

Sellaisen asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja joka merkittävältä osalta on edelleen toteuttamatta, rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavanajanmukaisuuden.” (www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132)

Pispalan asukasyhdistys on 18.5.2001 tehnyt Tampereen kaupungille aloitteen ryhtymisestä Pispalan asemakaavan ajanmukaisuuden arviointiin. Osittain samansisältöinen aloite, johon on lisätty toiveita rakennusjärjestyksen laatimisesta, on osoitettu kaupungille 1.10.2004. Aloitteisiin ei ole saatu vastauksia. ( Ks. aloite Pispalan asukasyhdistyksen sivuilta.)