Agraarimaisemasta omaleimaiseksi työläiskaupunginosaksi

Pispan ja Provastin, myöhemmin myös Simolan talojen hallitseman vuosisataisen maanviljelysmaiseman asuttaminen Pyhäjärven ja Näsijärven välisellä harjulla alkoi 1870-luvulla teollistumisen myötä. Rakentaminen alkoi Pispalanharjun pohjoisrinteen puolella siten, että maantien varsi ja rautatien ympäristö valmistuivat ensin. Pispalanharjun etelärinne asutettiin vasta 1900-luvun puolella. 1930-luvun loppuun tultaessa Pispala oli rakennettu lähes täyteen, ja vuosisatainen agraarimaisema oli vaihtunut omaleimaiseksi, tiheään rakennetuksi työläiskaupunginosaksi.¹ Agraarivaiheen näkyviä jälkiä ovat muutamien talojen ja katulinjojen paikat, multavat rantapellot ja entisten viljelysmaiden tilus- ja sarkajakoja noudattavat kohtisuoraan Pyhäjärveen laskeutuvat katulinjat.

Pienet tontit, rakentajien rajalliset resurssit, naapuriapu ja ohjauksesta vapaa rakentaminen jyrkässä harjumaisemassa tuotti omaleimaisen, tiiviisti rakennetun uuden työläiskaupunginosan. Yksinkertaisten rakennusmassojen sijoittumisen tontille määritteli maaston jyrkkyys ja naapurirakennukset. Topografian ja rakennustyyppien mukaan rakennusmassojen koko ja kaupunkirakenteen tiiviys vaihteli. Monen pienasunnon vuokrakasarmit, yhden perhekunnan yksittäistalot ja pikku mökit piharakennuksineen juurtuivat rinnakkain suojaten pieniä hyötypihoja säiltä ja avaten näkymiä auringolle ja maisemalle alarinteen kattojen yli ja piharakennusten sivuitse. Rakennusten harjat suuntasivat pienillä tonteilla korkeuskäyrien mukaan, kohtisuoraan niitä vastaan tai täysin vapaasti valon ja suojaisan pihan vaatimusten mukaan. Jyrkässä rinteessä kivestä muuratut kellarit nostivat pienetkin puurakennukset komeasti korkeuksiin. Rakennuksia korotettiin ja laajennettiin tarpeen mukaan.

Julkinen katu jatkui oikopolkuna pihan läpi ja yksityiselämä avautui kadulle katutasossa olevan ikkunan tai ulko-oven kautta. Asuntojen sisäänkäynnit sijoittuivat sekä katujulkisivulle että pihajulkisivuun maantason jyrkkyyden mukaan eri kerroksiin sopivalta kohdalta rinnettä. Niukkuudessa rakennusmateriaalit olivat karuja: lautajulkisivujen rinnalla pulteririvinteerit ja säästöbetonimuurit rima-aitoineen reunustivat sorapintaisia katuja. Vaikka rakentamista ei juurikaan valvottu, rakennustapa tuotti monimuotoisuudessaan ainutkertaista kaupunkimiljöötä. Tämä ennen 1939 sotaa valmistunut tiivis ja karu Pispala edustaa sitä rakennustapaa, josta kaupunginosa tunnetaan. Vanhat rakennukset ja rakennustavat ovat edelleen Pispalan rakennetun ympäristön kulttuuriarvon kulmakivi.

1) Lähde: Pispalan rakennusinventointi, loppuraportti 2002, Tampereen museot, Maakunnallinen yksikkö, Anu Eerikäinen