Piirros © Hanna- Tuulikki Andrews

Tampereen seutukaavaliitto julkaisi 1969 runkokaavan, jossa valtakunnallisten tavoitteiden kohdalla todettiin, että “Pälkäneeltä Kangasalan, Tampereen, Ylöjärven, Hämeenkyrön ja Ikaalisten [kautta kulkeva] harjujono on ainutlaatuinen koko maailmassa ja sen moninainen hyväksikäyttö soranottoon, luonnonsuojeluun, virkistykseen, maiseman suojeluun ja kulttuurin tarpeisiin ym. on tutkittava, ohjelmoitava ja suunniteltava” (Tampereen kaupunki 1968, 3). Pispalaa ei merkitty harjuksi kaavan liitteenä olleeseen karttaan J-004 Harjut ja suot.

Runkokaavan laatimiselle pyrittiin muun muassa “luonnonsuojelun ja maisemanhoidon kannalta arvokkaiden alueiden ja historiallisesti merkittävien kohteiden suojaamiseen” (Tampereen kaupunki 1968, 5).

Tosin suojelusta todettiin erikseen, että, “Historiallisten, kansantieteellisten ja rakennustaiteellisten kohteiden osalta on nykytilanteen inventointi vielä kesken ja näiltä osin suojelukohteiden tarkempi määrittely suoritetaan seutukaavassa. Suojelukohteiden luettelointi on laadittu käytettävissä olevien selostusten perusteella, koska tehtävän laajuuden vuoksi ei ole ollut taloudellisia mahdollisuuksia suorittaa tärkeinä pidettäviä kenttätutkimuksia eikä turvautua juuri nimeksikään alan asiantuntijoiden apuun” (Laurila 1978, 12).

Alempiarvoista kaavoitusta ohjaava runkokaava jäi ainakin kulttuuriympäristön arvojen huomioinnin osalta siis melko merkityksettömäksi.