Rauhallinen kehitys katkeaa

Pispalan työväenyhdistyksen ensimmäinen vuosikymmen päättyi kesällä 1910 työväentalon tuhonneeseen tulipaloon. Lähes välittömästi palon jälkeen yhdistys päätti ryhtyä rakentamaan uutta taloa, joka valmistui elokuussa 1912. Taloon tuli juhlasali, kirjasto ja kokoustiloja.

Suurin työ oli rahoituksen järjestämisessä: haettiin lainoja eri tahoilta, järjestettiin arpajaisia, kerättiin rahaa listakeräyksellä. Lopulta yhdistys päätti ostaa työväentalon tontin omakseen ja ottaa sitä vastaan kiinnelainaa. Näin rahoitusongelma saatiin ratkaistua.

Ihmiset tekivät työtä, rakensivat itselleen taloja tai laajensivat vanhoja. Ja tietysti toimivat työväenyhdistyksessä. Elämä tuntuu olleen varsin rauhallista, edes 1914 alkanut maailmansota ei näytä vaikuttaneen työväenyhdistyksen toimintaan.

Suhteet kiristyvät

Vuonna 1917 tilanne alkoi kiristyä. Kesällä oli maataloustyöntekijäin lakkoja myös Pirkkalassa, etenkin Kaarilan kartanossa. Marraskuussa suurlakko kiristi yhteiskuntaluokkien välejä. Pispalaankin perustettiin 'Punanen kaarti', joka aloitti kotitarkastukset, joissa etsittiin aseita ja ruokakätköjä.

Suurlakon jälkeen yhteiskuntaluokkien väliset rintamalinjat olivat tulleet selviksi. Niin työväestöllä kuin porvaristolla oli omat kaartinsa, jotka ryhtyivät varustautumaan vallan haltuunottoon. Tammikuun lopussa 1918 ajauduttiin avoimeen aseelliseen yhteenottoon

Luokat taistelevat

Maaliskuun lopussa punaisten rintama Tampereen pohjoispuolella murtui ja punakaartin joukot vetäytyivät Tampereelle valkoisten seuratessa perässä. Epilänharjulla ja Lielahdessa punaiset saivat pysäytettyä valkoisten etenemisen. Näissä asemissa – reilun kilometrin päässä Pispalan työväentalolta – pysyttiin lähes kaksi viikkoa, punaisen Tampereen antautumiseen asti.

Parin kuukauden sodassa ja sen seurauksena kuoli yli 300 pirkkalalaista, joista suurin osa oli Pispalasta. Näistä 170 kuoli sodan jälkeen vankileirillä. Tämä ’puhdistustyö’ painui ihmisten poliittiseen tajuntaan ja muistiin.

Vaikka vastakkaisien leirien suhteet olivat kireät punaisen hallinnon aikana, ei Pispalassa kukaan joutunut ns. punaisen terrorin uhriksi. Aatto Koivunen ja muut kokeneet järjestömiehet pitivät joukoissaan tiukan kurin.

Sodan jälkeistä kurjuutta

Tampereen antautumisen jälkeen elämä Pispalassa oli vaikeaa. Lähes kaikki miehet ja osa naisista olivat vankileirillä, ruoasta oli puutetta, orpoja oli paljon. Naapurit ottivat hoiviinsa vankileirillä olevien lapsia, vaikka heillä oli pulaa ruoasta itselläkin

Voittaneet valkoiset asettivat Pispalaan komendantin ja siellä elettiin kuin sotilas-komennon alla. Tavallisten asioiden toimittaminen oli vaikeata, koska kaikkeen tarvittiin komendantin lupa.

Pispalan vastaperustettu suojeluskunta oli ahkerana: se antoi lausunnon valtiorikosoikeutta varten yli 700:sta pispalaisesta punavangista. Lisäksi se suoritti kotietsintöjä aseiden ja piileskelijöiden löytämiseksi.

Erilaisia kertomuksia

Pispalalaisten yhteiseen muistiin ja tarinoihin on jäänyt voimakkaasti elämään muuan tapahtuma Pispalan palokunnantalon seinustalla, nimittäin Rantasen sisarusten kohtalo.

Punakapina Pirkkalassa 1918 (pdf)
Sodan jälkeen Pirkkalan kunta antoi opettaja Salomon Liljalle tehtäväksi kirjoittaa yhteenveto tapahtumista. Näin syntyi kirja 'Punakapina Pirkkalassa 1918', jossa tuodaan esille voittajien näkemys tapahtumista.

Martta Keltamäen vankileirikertomukset (pdf)
Toisenlaista kokemusta edustavat Martta Keltamäen kertomukset Tampereen vankileiriltä, jossa hän oli vangittuna ja toimi muiden vankien sairaanhoitajana. ( Haastattelu Kansan Arkistossa)

Laajemmin vuoden 1918 tapahtumista Tampereella Koskesta voimaa -sivusto

Sivun alkuun