Myöskin isämme lähti etujoukossa. Hän tunsi seudun ja reitin ja oli tärkeää joukolle, että se tunsi olevansa turvallisen johdon alaisena, kun hän meni etujoukossa. Joukko oli jaettu niin, että näköyhteys säilyi kunkin joukon välillä. Ali Aaltonen meni toisen joukon mukana siksi, että kummassakin joukossa olisi luotettava johtaja. He olivat päättäneet, että mikäli kohtaavat vastustajan, he taistelevat viimeiseen mieheen, eivät antaudu helpolla. Näin he alkoivat mennä. Lumi oli vastasatanutta, ei kuulunut mitään narinoita. Ammunnan äänet peittivät askelten äänet. Näin huonosti valkoisetkin suojasivat taustaansa, he olivat aivan varmoja siitä, ettei siitä kukaan mene heidän selkänsä takaa. Näin he pääsivät menemään Reuharin ja niemen välisestä pienestä aukosta; katselimme miten viimeinen mies hävisi lumisateeseen metsän suojaan Ylöjärven puolelle. Tämä oli siis meidän oma kokemuksemme tästä matkasta.

Kerron nyt mitä isäni myöhemmin kertoi, hän kertoi tästä hyvin vähän. Emme osanneet kysellä häneltä. He pääsivät menemään melko rauhallisesti, joitakin vartijoita oli hiihdellyt siellä täällä, mutta varsinaisia valkoisten joukkoja ei näkynyt. He eivät edenneet ryhmänä, vaan jokaisen miehen välillä oli tietty etäisyys, ja oli sovittu miten levittäydytään, jos jotakin tulee. He pääsivät Viljakkalan rajamaille, jossa he tapasivat ensimmäisen valkoisen vartiomiehen, ja he yllättivät hänet, ja ampuivat. Hän sattui vielä olemaan Sorvaniemen poika, joka oli tuonut meille voita vuosien ajan. Siis perheellemme tuttu.

Näin matka jatkui, ja mahdollisesti sattui tämäntyyppisiä pieniä tapauksia, mutta niistä isä ei kertonut. Minkäänlaiseen suurempaan kahakkaan he eivät joutuneet, ja he pääsivät Vesilahteen asti.

Viimeisissä lähtemään päässeissä junissa meni henkilöitä, kuten Orjatsalo, hän piti kyllä puheita, mutta toimi varsinaisesti Punaisessa Ristissä, ei taistelujoukoissa. En tiedä hänen toiminnastaan niin paljon, mutta rintamalla hän ei toiminut, muistan hänen puheensa kun luokkasota alkoi. Tiedän vain, että hän meni viimeisessä junassa, nimittäin Helsingissä kansallisteatterissa pidettiin viljajunan saapumisen kunniaksi rohkaisujuhla. Oskar Tokoin piti puhua siellä, mutta hän ei suostunut puhumaan, hän oli niin masentunut, ja Orjatsalo puhui sitten siellä. Tämäkin todistaa sen, että hän oli poistunut Tampereelta jo ennen piiritystä.