Punainen Pispala

Työväentalo 1911-1920

1911

  • Tilattiin vappumerkkejä 250 kpl
  • Järjestettiin 6000 arvan arpajaiset varojen keräämiseksi
  • Ostettiin työväentalon tontti omaksi 500 mk:lla, tontin nimeksi annettiin 'Tarmola'
  • Päätettiin ottaa 10 000 mk:n laina tonttia ja taloa vastaan

1912

  • Tilattiin vappumerkkejä 300 kpl
  • Uuden työväentalon vihkiäisjuhla pidettiin 14. elokuuta
  • Järjestettiin kirjanpitokurssi, vetäjänä Aatto Koivunen
  • Työväenyhdistys järjesti talolla lasten sunnuntaikoulun

1913

  • Taloon asennettiin sähkövalot
  • Ammattiyhdistystoiminta tuli mukaan: perustettiin
  • Epilän Terä- ja Metallimiesten ammattiosasto
  • Kirjastoon ostettiin Marxin 'Pääoma'

1915

  • Työväentalolle hankittiin biljardipeli
  • Työväenyhdistyksessä oli 110 jäsentä

1916

  • Onni Virtanen valittiin työväentalon vahtimestariksi
  • Palkattiin 'biljardipoika' yhdistyksen biljardipeliä hoitamaan

1917

  • Syyskuussa talo annettiin venäläisen sotaväen majoitukseen
  • Lokakuussa päätettiin perustaa Pispalaan 'Punanen kaarti'
  • Marraskuussa suurlakko, punakaarti etsi aseita ja viljaa

1918

  • Punakaartin ensimmäinen kokous 28.1. Tahmelan työväentalolla
  • Helmikuussa venäläinen sotaväki lähti pois Pispalasta, työväentalo otettiin Pispalan Punakaartin käyttöön
  • Punakaarti torjui 26.3. valkoisten etenemisen Epilässä, työväentalo oli taistelujen aikana Punakaartin keskuspaikka
  • Työväentalolla päätettiin murtautua ulos saartorenkaasta, se onnistui huomaamatta 5. ja 6. päivien välisenä yönä
  • Aamulla 6.4. punaiset antautuivat Pispalassa ja Epilässä
  • Työväentalo takavarikoitiin, isännöitsijäksi K.Saarnivaara

1919

  • Ensimmäinen Työväenyhdistyksen kokous 12.1.
  • Työväentaloa saa käyttää vain isännöitsijän suostumuksella
  • Talo luovutettiin takaisin Työväenyhdistykselle 20.5.
  • Alettiin hankkia ravintola- ym. kalustoa hävinneen tilalle
  • Nuoriso-osaston toiminta käynnistyi uudelleen
  • Huvitoimikunnasta Pispalan Työväenjärjestöjen Näyttämö
  • Yhdistykselle perustettiin laulukööri
  • Työväenyhdistyksessä oli yhteensä 326 jäsentä

1920

  • Työväenyhdistys päätti erota sos.dem. puolueesta
  • Perustettiin Pispalan Työväenyhdistyksen Sekakuoro

Punaisten pakoretki 6.4. Näsijärven kautta

Huhtikuun 5. päivä punaisten tappio Tampereella alkoi olla selvä asia. Valkoiset olivat edenneet jo Amuriin ja Pyynikille, vaikka Epilän rintamalla punaiset pitivätkin pintansa. Punakaartin tyyliin Pispalassa pidettiin yleinen kokous, jossa pohdittiin pitäisikö antautua vai yrittää paeta. Osa porukasta katsoi parhaaksi antautua ja luottaa, että valkoiset kohtelevat heitä oikeudenmukaisesti. Osa taas katsoi oikeaksi lähteä ja yrittää päästä punaisten pääjoukkojen yhteyteen Tampereen eteläpuolella.

Ensimmäinen yritys tehtiin huhtikuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä Pyhäjärven puolella. Joukko lähti Hyhkyn rannasta ja he pääsivät Saunasaaren ohi, mutta sitten heidät huomattiin Lehtisaaresta ja alettiin ampua. Etujoukko oli ehtinyt jo jään yli Pirkkalaan, mutta muiden oli vetäydyttävä takaisin rantaan. Jäälle jäi useita kuolleita.

Seuraavana yönä tehtiin uusi yritys: satoja miehiä ja hevosia kokoontui Pölkkylänniemen suojiin Näsijärven rantaan. Suunnitelmana oli mennä pohjoiseen Näsijärven jäätä pitkin ja kiertää koko valkoisten saartorengas ja liittyä punaisten päävoimiin.

Suunnitelma onnistui: pakolaiset nousivat maihin Ylöjärven Mutalassa, josta he kulkivat Viljakkalan, Hämeenkyrön ja Karkun kautta Vesilahteen, jossa punaisten pääjoukot silloin olivat.

Pispalan punakaartin päällikkö ja Tampereen läntisen puolen puolustuksen päällikkö Aatto Koivunen oli eräs lähtijöistä.

Hänen tyttärensä Martta Koivunen muistelee:

Myöskin isämme lähti etujoukossa. Hän tunsi seudun ja reitin ja oli tärkeää joukolle, että se tunsi olevansa turvallisen johdon alaisena, kun hän meni etujoukossa. Joukko oli jaettu niin, että näköyhteys säilyi kunkin joukon välillä. Ali Aaltonen meni toisen joukon mukana siksi, että kummassakin joukossa olisi luotettava johtaja. He olivat päättäneet, että mikäli kohtaavat vastustajan, he taistelevat viimeiseen mieheen, eivät antaudu helpolla. Näin he alkoivat mennä. Lumi oli vastasatanutta, ei kuulunut mitään narinoita. Ammunnan äänet peittivät askelten äänet. Näin huonosti valkoisetkin suojasivat taustaansa, he olivat aivan varmoja siitä, ettei siitä kukaan mene heidän selkänsä takaa. Näin he pääsivät menemään Reuharin ja niemen välisestä pienestä aukosta; katselimme miten viimeinen mies hävisi lumisateeseen metsän suojaan Ylöjärven puolelle. Tämä oli siis meidän oma kokemuksemme tästä matkasta.

Kerron nyt mitä isäni myöhemmin kertoi, hän kertoi tästä hyvin vähän. Emme osanneet kysellä häneltä. He pääsivät menemään melko rauhallisesti, joitakin vartijoita oli hiihdellyt siellä täällä, mutta varsinaisia valkoisten joukkoja ei näkynyt. He eivät edenneet ryhmänä, vaan jokaisen miehen välillä oli tietty etäisyys, ja oli sovittu miten levittäydytään, jos jotakin tulee. He pääsivät Viljakkalan rajamaille, jossa he tapasivat ensimmäisen valkoisen vartiomiehen, ja he yllättivät hänet, ja ampuivat. Hän sattui vielä olemaan Sorvaniemen poika, joka oli tuonut meille voita vuosien ajan. Siis perheellemme tuttu.

Näin matka jatkui, ja mahdollisesti sattui tämäntyyppisiä pieniä tapauksia, mutta niistä isä ei kertonut. Minkäänlaiseen suurempaan kahakkaan he eivät joutuneet, ja he pääsivät Vesilahteen asti.

Oliko kyseessä Orjatsalon joukko?

Usein kerrotaan, että tätä pakolaisten joukkoa johti näyttelijä Aarne Orjatsalo, ja monissa lähteissä puhutaankin 'Orjatsalon joukosta'.

Lainataan jälleen Martta Keltamäen muistelmia:

Viimeisissä lähtemään päässeissä junissa meni henkilöitä, kuten Orjatsalo, hän piti kyllä puheita, mutta toimi varsinaisesti Punaisessa Ristissä, ei taistelujoukoissa. En tiedä hänen toiminnastaan niin paljon, mutta rintamalla hän ei toiminut, muistan hänen puheensa kun luokkasota alkoi. Tiedän vain, että hän meni viimeisessä junassa, nimittäin Helsingissä kansallisteatterissa pidettiin viljajunan saapumisen kunniaksi rohkaisujuhla. Oskar Tokoin piti puhua siellä, mutta hän ei suostunut puhumaan, hän oli niin masentunut, ja Orjatsalo puhui sitten siellä. Tämäkin todistaa sen, että hän oli poistunut Tampereelta jo ennen piiritystä.

Työmies-lehden ilmoitukset ja selostus tukevat Martta Koivusen kertomusta:

Sivun alkuun