Taistelut Epilässä ja Lielahdessa

Punaisten rintama murtui Kyröskoskella 25.3., ja taistelujoukot vetäytyivät epäjärjestyksessä kohti Tamperetta. Valkoiset olisivat voineet marssia Tampereelle asti ilman vastarintaa, koska venäläisten kaupungin länsipuolelle rakentamat linnoituslaitteet jätettiin miehittämättä. Punaisen Tampereen puolustus lännen suuntaan oli täysin järjestämättä.

Tampereen puolustuksen läntisen rintaman päälliköksi oli nimitetty Pispalan punakaartin päällikkönä toiminut Aatto Koivunen. Hän ryhtyi tarmokkaasti järjestämään tämän suunnan puolustusta ja sai punakaartin joukot palaamaan ja miehittämään asemat Epilänharjulla ja Lielahden tehdasalueen. Siellä oli hyvät puolustusasemat, koska venäläiset olivat maailmansodan aikana tehneet siellä linnoitustöitä mahdollista saksalaisten lännestä tapahtuvaa hyökkäystä vastaan.

Tulevia sankareita

Vilppulalainen Lauri Niittynen osallistui Epilän taisteluihin ja muisteli:
"Oltiin venäläisten maailmansodan aikana kaivamissa juoksuhaudoissa Epilässä. Odoteltiin valkoisten hyökkäystä ja kaikkialla tuntui olevan pelko persiissä. Anttilan Akseli kulki pitkin miehitystä ja sanoi meille, että näistä asemista ei sitten pojat lähdetä mihinkään, pirukaan ei meitä näistä asemista noki. Eikä nokkinutkaan ennen kuin muualla repesi".

Akseli Anttila meni tuhansien muiden punapakolaisten kanssa Venäjälle. Siellä hänestä tuli kenraaliluutnantti ja divisioonan komentaja. Hän toimi Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisten neuvonantajana. Lauri Niittynen sanoo jo silloin Epilänharjulla huomanneensa, että "oli sillä Anttilan Akselilla sotapäällikön lahjoja jo silloin, vaikka olikin vain plutoonan päällikkö kaartissa, melkein samanlaisia rivimiehiä kuin me muutkin".

Punakaartin mukana Pispalassa oli myös 17-vuotias Arvid Janhunen, josta tuli 1941 Mannerheim-ristin ritari. Hän sai kapinaan osallistumisesta kolmen vuoden kuritushuonetuomion, joka muutettiin ehdolliseksi hänen nuoruutensa vuoksi. Lisäksi hän menetti kansalaisluottamuksensa määräajaksi. Siksi hän ei voinut suorittaa asevelvollisuuttaan silloin kuin muut, vaan sai varusmieskoulutuksen vasta talvisodan jälkeen 40-vuotiaana. 1920-luvun alussa ei kansalaisluottamuksen menettäneelle uskallettu antaa asetta käteen, saati sitten kouluttaa käyttämään sitä.

Venäläisten Epilään maailmansodan alussa rakentamat puolustusasemat olivat punaisten länsipuolen puolustuksen peruskivi. Epilänharjun poikki oli rakennettu ampumahautoja piikkilanka-esteineen sekä muita suojia ja pesäkkeitä. Harjulta pystyttiin konekivääritulella hallitsemaan maastoa molemmin puolin: Lielahden suuntaan sekä Tohloppijärven yli Epilän suuntaan.

Lielahden tehtaiden kiviset rakennukset antoivat punaisille puolustajille hyvän suojan. Sieltä oli konekivääreillä hyvä tulittaa Lielahden aukeiden yli tulevia hyökkääjiä.

Pispalan asutuksen läheisyys helpotti ruoka- ym. huollon järjestämistä ja haavoittuneiden hoitamista. Pispalan työväentalolle oli kilometri ja palokunnantalolle ja rukoushuoneelle, jonne oli järjestetty ruokailu, oli vain vähän enemmän. Tiiviin asutuksen läheisyys teki mahdolliseksi sen, että osa miehistä pääsi lepäämään taistelujen välillä. Pispalalaiset pystyivät käymään kotonaan perheensä luona.

Taistelut alkavat

Valkoiset joukot olivat Kyröskoskelta tultuaan majoittuneet Ylöjärvelle. Osaston päälliköllä eversti Hjalmarssonilla oli komennossaan noin 2000 miestä. Hän oli saamassa vahvistukseksi vielä Turun pataljoonan.

Tiistai 26.3. Valkoiset lähtivät kahdeksan komppanian voimin kohti Lielahtea ja Epilänharjua. Pataljoona Snellman eteni Mäkkylästä Teivaalan kautta kohti Lielahtea. Pataljoona Hallström ja tykkipatteri kulkivat Ylöjärveltä Epilään vievää päätietä.

Eversti Hjalmarsonin aikomuksena oli etupäässä tykistötulella puhdistaa Lielahden ja Epilän välinen seutu ja tehdä tunnusteluhyökkäyksiä selvittääkseen vastustajan voimat. Jos mahdollista oli vallattava Lielahti.

Tykkipatteri meni asemiin ja alkoi tulittaa punaisten asemia. Puolilta päivin ryhtyi pataljoona Snellman hyökkäykseen Lielahden tehdasalueelle. Samalla komennettiin pataljoona Hallström etenemään Epilänharjulle. Valkoisten hyökkäys epäonnistui huonon johtamisen vuoksi. Kahta Hallströmin pataljoonan komppaniaa mm. siirreltiin päivän aikana edestakaisin Epilänharjun ja Lielahden välillä. Harjulla tanskalainen ratsumestari Rantzau lähetettiin etulinjaan, jossa Hjalmarssonin sanoin "taisteluinto valtasi hänet". Hän alkoi ajaa valkoisten oikean sivustan joukkoja rynnäkköön, vaikkei kukaan käsittänyt täysin hänen tanskankielisiä käskyjään. Edenneen oikean sivustan ja paikalleen jääneen vasemman sivustan väliin jäi aukko, josta punaiset tekivät voimakkaan vastahyökkäyksen ja pakottivat vastustajan perääntymään sekasorrossa.

Valkoiset joutuivat komentamaan juuri paikalle tulleen Turun pataljoonan taisteluun ja se sai tilanteen vakiinnutettua. Tosin se maksoi turkulaisille 25 kaatunutta ja 60 haavoittunutta. Pieni Hallströmin pataljoona oli menettänyt satakunta miestä kaatuneina ja haavoittuneina. Punaisten tappiot olivat huomattavasti pienemmät. Puolustajat olivat saavuttaneet loistavan torjuntavoiton ylivoimaisesta vihollisesta

Keskiviikko 27.3. Valkoiset tyytyivät edellisen päivän aiheuttaman väsymyksen ja tappioiden vuoksi lepäämään ja järjestelemään joukkojaan sekä tulittamaan harvakseen tykillä Epilänharjua.

Siurosta Nokian kautta tulleet majuri Pellin valkoiset pääsivät Villilään ja Raholaan. Heidän tehtävänään oli estää mahdolliset läpimurtoyritykset. Punaisten kaikki yhteydet länteen saatiin katkaistuksi. Tampereen saartorengas oli lännessä suljettu.

Rintama vakiintui linjalle Pyhäjärvi - Tohloppijärvi - Epilänharju - Lielahden tehtaat - Näsijärvi. Valkoiset eivät missään vaiheessa olleet lähelläkään punaisten läntisen puolustuslinjan läpäisemistä. Raholasta päin tulleet valkoisten joukot miehittivät Pyhäjärvessä olevan Lehtisaaren. He olivat vähällä joutua taisteluun toisten valkoisten kanssa, jotka olivat jo aikaisemmin miehittäneet Viikinsaaren etelärannalta käsin. Saunasaareen pyrkineet valkoisten etujoukot joutuivat perääntymään punaisten tulituksessa.

Kiirastorstai 28.3. Taistelujen painopiste oli Kalevankankaalla. Pitääkseen yllä painetta länsipuolellakin määräsi eversti Hjalmarsson joukkonsa hyökkäykseen, mutta hänen joukkonsa eivät pystyneet etenemään. Sen sijaan valkoisten tykistötuli sytytti Epilässä olevan tapettitehtaan rakennuksia tuleen. Palo levisi laajalle ja valaisi maisemaa koko yön. S.Liljan kirjassa 'Punakapina Pirkkalassa 1918' on tarkempi selvitys palon tuhoista.

Pitkäperjantai 29.3. Punaisten puolustus torjui aamun koittaessa valkoisen pataljoonan yllättävän rynnäkköyrityksen Lielahteen. Hjalmarsson päätti kaikilla voimillaan yrittää vallata Epilänharjun ja Lielahden. Räntäsateen ja sumun jälkeen klo 13 ammutun tulivalmistelun alkoi kolmen ja puolen pataljoonan hyökkäys koko rintamalla. Kun puolustajan huomio kiintyi useille tahoille, valkoisten pataljoona pääsi tunkeutumaan Lielahden tehdasalueelle; sitä vastoin valkoisten eteneminen harjulla ja Epilässä tuli torjutuksi.

Lielahden viimeiset puolustajat vetäytyivät yön tullen pääasemaan, jolloin puolustettava linja lyheni puolisen kilometriä. Hjalmarsson ilmoittaa valkoisten tappioiksi 70 kaatunutta ja haavoittunutta.

Lauantai 30.3. Päivä oli läntisellä rintamalla rauhallinen: kummaltakin puolen rintamaa ammuskeltiin tasaisesti vastapuolta. Mitään hyökkäyksiä ei yritetty.

1.pääsiäispäivä, sunnuntai 31.3. Punaisten panssarijuna ajoi aamulla Epilään tulittamaan valkoisten asemia. Ylöjärven hautausmaalla pidettiin sotilashautajaiset niille 27 Epilän taisteluissa kaatuneelle valkoiselle sankarivainajalle, joita ei pystytty lähettämään kotikuntaansa. Eversti Hjalmarsson piti haudalla puheen ja tykeillä ammuttiin kunnialaukaukset.

Epilän ja Pispalan harjut olivat jatkuvan tykkitulen kohteena. Valkoisten tykit olivat Keski- ja Yli-Villilässä Pirkkalan puolella ja Ylöjärven ja Pirkkalan rajalla harjulla Ylöjärven maantien varrella. Lisäksi oli patteri Lielahden puolella Niemen koulun takana Laalahden torpan pellolla.

Punaisillakin oli tykistöä: neljän tykin tuliasema oli Ylä-Pispalan koulun pihassa. Tykistön tulenjohtajan tähystyspaikka oli Pispalan haulitornissa, josta hänellä oli hyvät näkymät etenkin Lielahteen päin, kuten oheisista kuvista voi huomata. Valkoiset koettivat tuhota haulitornia haupitseilla Lielahdesta päin. Siihen oli kuitenkin vaikea osua, koska rakenteet olivat ohuista rautatangoista

2.pääisiäispäivä, maanantai 1.4. Valkoiset siirsivät yöllä neljän haupitsin patterin Näsijärven itärannalta Lentävänniemeen. Niillä päätettiin ampua Pispalaa, koska arveltiin, että "Pispalan ankara ammunta vaikuttaisi masentavasti Epilään asti asettuneisiin vihollisosastoihin".

Hjalmarsson kertoo muistelmissaan: "Puolenpäivän aikaan alkoi patteri, joka oli asettunut Lielahden niemen pohjoisosassa olevan kukkulan taakse ampua, ja luonnollisesti vihollisen tykistöä kohti. Tähän vaikutti ammunta ilmeisesti yllättävästi, sillä patterin kiikarista voi selvästi nähdä, miten neuvottomana ihmiset juoksentelivat sinne tänne. (…) Tunnin ammunnan jälkeen voi patterin kiikarista nähdä toisen, vihollisen kukkulalla olevista tykeistä olevan kumossa." (s.223-224)

Tiistai 2.4. Läntisellä rintamalla kiivasta tulitusta, mutta ei hyökkäysyrityksiä. Tykistötulitus jatkui edelleen.

Hjalmarsson: "Välillä taas ammuttiin itse Pispalan esikaupunkia, jossa useita rakennuksia hävitettiin; tulenohjauspaikalta saattoi selvästi nähdä, miten hirsiä ja lankkuja sinkoili räjähdyksissä. (…) Pispalaa ampuessamme voimme tulenohjauspaikalta selvästi nähdä, miten väkeä tuli juosten eri tahoilta etsimään suojaa jonkun suojan takaa. Lapsellista kyllä etsi se sitä kukkulan pohjoispuolelta, ja parin laukauksen jälkeen oli patteri suunnattu sinne sillä seurauksella, että ihmisjoukko syöksyi sieltä. Oli kuin olisi heittänyt kiven likaiseen veteen, joka sitten roiskui joka taholle. Tämä ammunta oli vielä vastenmielisempää kuin Leponiemen luona, varsinkin siksi, että patterin kiikarista saattoi selvästi nähdä naisiakin olevan joukossa. Mutta se oli ikävä kyllä välttämätöntä, jotta vihollinen karkoitettaisiin Pispalasta." (s.226)

Keskiviikko 3.4 Epilässä käytiin kiivasta tulitaistelua, jolla valkoiset halusivat sitoa läntisen rintaman puolustajat. Lielahden haupitsipatteri ampuu 270 laukausta punaisten asemiin Pispalaan ja Pyynikille.

Torstai 4.4. Kaupungilta oli Pispalaan suuntautunut jatkuva pakolaisten virta. Myös rintamaesikunta siirtyi Pispalan vapaapalokunnan talolle. Illalla tehtiin murtautumisyritys Pyhäjärven jään yli, mutta joukko perääntyi takaisin jouduttuaan valkoisten tulitukseen Raholasta ja Villilästä sekä Lehtisaaresta. Etujoukkona kulkeneet pääsivät jään yli Pirkkalaan; Lilja puhuu 70 hengestä, Hjalmarsson 500:sta.

Perjantai 5.4. Pispala sai tykkitulta lukuun ottamatta olla rauhassa. Valkoiset pyrkivät estämään punaisten pääsyn pois saartorenkaasta... Punaiset lähtivät läpimurtoon klo 22 Näsijärven jäätä pitkin pohjoiseen. Pölkkylänniemen suojaan kokoontui 700-900 henkeä hevosineen ja rekineen. Sieltä he äänettömästi lähtivät Näsijärven jäälle kulkien uhkarohkeasti Reuharinniemen ja Reuharinsaarten välisestä salmesta Näsinselälle. Rannan läheisyydessä he olivat suojassa, kun valkoisten tykit eivät pystyneet ampumaan heitä. Niemessä ja jäällä oli valkoisten vartiomiehiä, jotka varmaankin huomasivat kulkueen, mutta katsoivat ilmeisesti parhaaksi olla hiljaa. He kohtasivat muutaman kerran valkoisia, mutta nämä eivät pystyneet estämään heidän kulkuaan.

Aatto Koivunen johti paikkakuntalaisena ensimmäistä parin sadan miehen ryhmää. Etummaisen joukon johtajaksi tarvittiin mies, joka tunsi seudun ja kulkureitin. Koko joukko onnistui kulkemaan huomaamatta Näsinselän yli ja nousi maihin Ylöjärven Mutalassa. Sieltä sen matka jatkui Viljakkalan, Hämeenkyrön ja Karkun kautta Vesilahdelle, jossa liityttiin punaisten pääjoukkoihin.Lue tarkemmin sivulta Punaisten pakoretki.

Lauantai 6.4. Aamulla klo 6.15 tekivät valkoiset joukot vielä hyökkäyksen Epilänharjulla, mutta heidät torjuttiin. Pispalassa tiedettiin, että valkoisille joukoille oli annettu määräys pommittaa Pispalaa, elleivät punaiset antaudu. Sitä varten kerrottiin varatun sata kuormaa tykin ammuksia.

Niinpä Pyynikin näkötorniin nousi klo 8.30 valkoinen vaate antautumisen merkiksi. Epilänharjun puolustajat jättivät asemansa, jotka he olivat pitäneet 12 päivää. Antautuneet punaiset marssivat nykyistä Pispalan valtatietä Aleksanterin kirkon luo useita tunteja kestäneenä kulkueena.

Taistelujen päätyttyä

Etsinnöistä huolimatta ei vuodelta 1918 ole löytynyt valokuvia, joista kävisi ilmi taistelujen Pispalalalle aiheuttamat tuhot.

Opettaja Salomon Lilja kuvaa tilannetta Pispalassa taistelujen tauottua näin: "Monen koti ja koko omaisuus oli tuhkana tahi olivat seinät pommien puhki repimiä tai nurkat ammollaan auki. Varsinkin ketjujen läheisyydessä olivat ikkunat säpäleinä, seinät kuulien reikiä täynnä, huonekalut pirstoina ja omaisuutta raiskattu tai ryöstetty. Puhelinlangat ja sähköjohdot olivat joko kappaleina maassa tai roikkuivat riekaleine pylväistä alas. Kaatuneiden korjaamattomia ruumiita ja kuolleita hevosia virui siellä täällä."

Punavangit vietiin vankileireihin, joista suurin oli Kalevankankaalla, venäläisen sotaväen käyttämissä parakeissa. Leiri sijaitsi vastapäätä hautausmaata, Messukylän tien toisella puolella.

Tampereen vankileirille vietyjä vankeja oli lähes 10 000. Heistä kuoli n.1400. Osa teloitettiin välittömästi valtauksen jälkeen, osa kenttäoikeuden tuomion jälkeen. Suurin menehtyneiden ryhmä olivat ne, jotka riutuivat leirillä vähitellen nälkään ja sairauksiin

Elämästä Tampereen vankileirillä kertoo muistelmissaan Martta Keltamäki (os. Koivunen). Hän oli ollut kaksossisarensa Astan kanssa 16-vuotiaana punakaartin sairaanhoitajina. Kun tytöt vangittiin, he joutuivat leirille, sielläkin he toimivat sairaanhoitajina

Epilän-Lielahden taistelut kartalla

Näytä Epilän-Lielahden taistelut 1918 suuremmalla kartalla

Surmansa saaneita pispalalaisia

Lähteet: H.Hjalmarsson: Sotamuistoni Suomesta, Porvoo 1920 Ernst Linder: Muistelmia Suomen vapaussodasta, Helsinki 1921 W.A.Douglas: Tampereen hyökkäysliike (Suomen vapaussota V), Jyväskylä 1925 V.J.Marjanen: Turun rintamapataljoona vapaussodassa 1918, Turku 1928 Arvid Borg: Ähtärin suojeluskunta Suomen vapaussodassa 1918, Helsinki 1919 Leino Pentzin:: Vapautussodan muistoja, Oulu 1918 Salomon Lilja: Punakapina Pirkkalassa 1918, Tampere 1920 Kunto Ruokolainen: Mäntän sankarit, omakustanne 1996 Jussi T Lappalainen: Punakaartin sota 2, Helsinki 1981 Heikki Ylikangas: Tie Tampereelle, Porvoo 1993

Sivun alkuun