Piirros © Hanna- Tuulikki Andrews

Pispalaan tekeillä ollut asemakaava antoi vuonna 1975 sytykkeen alueen valinnalle Tampereen teknillisen korkeakoulun (TTKK) arkkitehtuurinhistorian harjoitustyökohteeksi. Vaikkakin Pispala yleisesti tunnettiin kirjallisuudessa ja kuvataiteessa, osoittautui, "että sitä ei varsinaisesti ollut koskaan tutkittu eikä systemaattista tietoa sen historiasta ja erityispiirteistä ollut käytettävissä" (Jarva, Valanto 1979, 1).

Tietojen keruu

Harjoitustöiden ensimmäisessä vaiheessa lukuvuonna 1975-76 pyrittiin vaikuttamaan meneillään olleeseen kaavoitukseen keräämällä sitä palvelevia tietoja sekä osoittamalla Pispalan luonteenomaisia piirteitä, jotka kaavassa olisi tullut ottaa huomioon.

Opetuksellisesti pyrittiin harjoituksissa sellaisten tutkimusten ja inventointien tekemiseen," joita voidaan käyttää suojelutavoitteiden määrittelyssä ja uudisrakentamisen ohjaamisessa jo rakennettujen alueiden uudelleenkaavoituksessa ja rakennussuunnittelussa" (Jarva, Valanto 1979, 2). Inventointi rajoittui Ylä- Pispalan alueelle, jonka asukkaita ja rakennusten omistajia haastattelemalla saatiin tiedot 324 kiinteistöstä.

Inventoinnin perusteella laadittiin kirjalliset ja/tai kartografiset esitykset hallintasuhteista, huoneisto- ja talokoosta, rakennusten iästä, varustetasosta, rakennusten kunnosta, käytetystä rakennustehokkuudesta, rakennusten tyylistä ja ulkomuodosta, ulkorakennuksista sekä puista ja istutuksista. Niin sanottujen mallikortteleiden rakennuksista tehtiin myös mittapiirustukset.

Syksyllä 1977 harjoitustyöt suunnattiin perusparannusvaihtoehtoja ja -esimerkkejä tuottaviksi. Asuntohallitus oli halukas valitsemaan Pispalan perusparannuskokeilun kohdealueeksi, "Pispalan asukkaat olivat kiinnostuneita perusparannussuunnitelmista ja asukasyhdistys toimi aktiivisesti kokeilun aloittamisen puolesta." (Jarva, Valanto 1979, 3). Suunnitelmien lähtökohtina olivat jo osittain voimaan tullut uusi asemakaava, miljööarvojen huomioonottaminen sekä asukkaiden asumistason parantaminen.

Ominaispiirteitä

Inventoinnin täydennykseksi pyrittiin tarkemmin tutkimaan Pispalassa käytettyjä rakennustyyppejä ja niiden tyypillisyyden astetta.

Harjun poikkileikkaussuunnassa (välillä Tahmelan viertotie- Pispalan valtatie) valittiin 95 mahdollisimman eri-ikäistä taloa, joiden pohjat mitattiin ja ne tyypitettiin mahdollisten tyyppisaneerausesimerkkien kehittämiseksi. Rakennustyyppejä verrattiin suhteessa muun muassa rakennusaikaan, rakennustekniikkaan, sijaintiin ja omistussuhteeseen. Tyyppejä verrattiin myös Viinikan, Petsamon ja Lapin kaupunginosien rakennuksiin ja tutkittiin miltä osin ne olivat poikenneet kulloinkin vallinneesta kaupungin rakennusjärjestyksestä.

Pispalan rakennetun ympäristön alueelliset ominaisuudet luokiteltiin ja tämä luokittelu kuvaa hyvin 1970-luvun lopun Pispalan rakennettua miljöötä.

Tontit sijaitsevat rinteessä, jossa tonttikaltevuudet ovat 1/3 ja 1/5 välillä, mutta jopa 1/1. Valtaosa tonteista on kooltaan 400-700m². "Tonttien pienuudesta ja rinteen eroosiosta johtuen Pispalassa on vähän varsinaisia puutarhoja. Yleensä tonteille on istutettu joitakin pensaita, kukkia ja hyötykasveja" (Jarva, Valanto 1979, 37). Tonttien pengerryksiä pidettiin merkittävänä ympäristön piirteenä. Näistä noin 70 % oli ladottu käsin pultereista, lisäksi oli käytetty myös betonia ja pultereita yhdistettynä. Pispalan tonteista 23 prosentilla penkereitä ei ollut lainkaan, 45% niitä oli yksi ja 32% kaksi tai enemmän. Penkereet sijoittuivat yleensä tontin reunalle. Tonttien aitaaminen vain yhdeltä sivulta ja erilaisten aitatyyppien käyttö samalla tontilla oli yleistä. Aitojen materiaalina käytettiin pääosin puuta.

Rakennukset oli yleisimmin sijoitettu kiinni tontin tienpuoleiseen reunaan, katon harja tien suuntaisesti. Vain harvoilla pientalotonteilla tonttitehokkuus oli alle e=0,2., tavallisesti se vaihteli välillä e=0,3-0,5. Lähes kaikilla Pispalan valtatien ja monilla Pispalanharjun, Vallikadun ja Pispankadun tonteilla tehokkuus oli kuitenkin tätä korkeampi.

Vallitsevana rakennusmateriaalina oli puu. "Vuonna 1909 Pispalan silloisista 662 asunnosta oli puisia 658, kivirakenteisia ei ollut yhtään ja neljässä oli käytetty kiveä japuuta." (Jarva, Valanto 1979, 40). Puurakennusten osuudeksi laskettiin 94%, hirsirakennusten osuuden ollessa noin 2/3. Usein hirsirakenteisten talojen laajennuksessa käytettiin rankorakennetta. Vajaassa 4% rakennuksista pääasiallinen runkomateriaali oli tiili tai betoni. Sokkelimateriaaleina nämä olivat yleisempiä, betoni 70% ja tiili 5% osuudella. Pulterin käyttö perustuksissa, säästöbetonin osana oli yleistä. Kateaineista yleisin oli huopa, sitten pelti ja tiili. Laajennusosien kattamiseen käytettiin toisinaan alkuperäisestä poikkeavaa materiaalia.

Rakennusten luokittelu

Varsinaisiin arkkitehtuurihistoriallisiin tyyleihin sijoittuvia rakennuksia Pispalassa oli hyvin vähän. Varhainen rakentaminen muistutti maaseudun torppia, mökkejä ja maatilarakennuksia. Rakennukset luokiteltiin pien-, rivi- ja kerrostaloihin.

Pientaloksi luokiteltiin pienet 1- 2- kerroksiset rakennukset asuntojen lukumäärästä riippumatta. Pääosin pientalot olivat pohjaltaan suorakaiteisia ja satulakattoisia. Yksikerroksisissa rakennuksissa käytettiin loivempaa kattokulmaa kuin puolitoistakerroksisissa. Mansardikattoja, poikkipäätyjä ja frontoneita rakennettiin jonkin verran 1910-luvulta lähtien. Vaihtelevan muotoinen ja vaihtelevasti sijoitettu kuisti oli olennainen tekijä pispalalaisessa pientalossa. Umpikuistien lisäksi alettiin 1920-luvulta lähtien rakentamaan myös avokuisteja ja pelkkiä ovikatoksia. Vielä 1970-luvun lopulla umpikuistit olivat kuitenkin hallitsevia.

Rakennusten vuoraustapa oli hyvin vaihteleva ja listoitusten ja muiden detaljien käyttö vähäistä. Detaljit noudattivat vielä 1910-luvulla jugendaiheita. Klassismin detaljivalikoiman käyttö alkoi vuoden 1915 jälkeen, joskin laajempi pilastereiden, nurkka- ja kerroslistoitusten sekä päätykolmioaiheiden käyttö alkoi 1920- luvulla. Ikkunoiden puitejaossa vallitsi T-jako ja 3+ 3- ruudutus. Koristelu oli hillittyä, joskin muutamissa 1900-luvun alun rakennuksissa käytettiin runsaita koristeleikkauksia ja monimutkaisia ikkunajakoja (erityisesti kuisteissa). Jo inventointia tehtäessä todettiin huomattavan paljon ikkunoita uusitun.

Rivitaloiksi luokiteltiin rakennukset joissa oli useita asuntoja omine sisäänkäynteineen. Rakennusmassat olivat yleensä pitkiä ja matalia (yleensä 1-11/2 kerrosta) suorakaiteita tai vinkkeleitä. Rivitaloja rakennettiin jo 1900-luvun alkuvuosina, mutta erityisesti 1910-20- luvuilla harjun pohjoisrinteelle. Ne sijaitsivat kiinni kadussa ja sisäänkäynti tapahtui pihan puoleisten kuistien kautta.

Kerrostaloja Ylä-Pispalaan rakennettiin 1925-1938 lähinnä Välimäen veljesten toimesta (jotka urakoivat tutkimusalueelle 12 kerrostaloa). Pispalalaisessa kerrostalossa on vähintään kaksi täyttä kerrosta ja tontin kaltevuudesta riippuen 1- 2 kellarikerrosta. Pohjaltaan talot olivat yleensä suorakaiteita, harvemmin vinkkeleitä. Kattomuotona käytettiin tasavertaisesti auma-, satula- ja mansardikattoja. Pääosin puurakenteiset talot vuorattiin joko vaaka- tai saumarimavuorauksella tai käyttäen molempia rakennuksen eri kerroksissa.

Kerrostalot sijoittuivat katuun kiinni, pitkä sivu kadun suuntaisesti. Varsinaisia rappukäytäviä ei aina ollut, vaan sisäänkäynti saattoi tapahtua useiden vierekkäin sijoittuneiden asuntokohtaisten ulko-ovien kautta. Kuistien käyttö oli harvinaista ja sisäänkäynnit voitiin sijoittaa myös rakennuksen eri puolille niin, että jokaiseen asuntoon saatiin oma erillinen sisäänkäynti.

Tutkimusalueella sijaitsi noin 200 ulkorakennusta, joista 75 prosentissa sijaitsi liiteri ja varasto, 46,5% käymälä, 18,5% sauna, 11% autotalli, 9% pesutupa, 1% leikkimökki ja 1,5% muita käyttötarkoituksia. Suurin osa ulkorakennuksista oli rakennettu 1920-30-luvuilla puusta, harvemmin betonista tai tiilestä. Rakennusten koko vaihteli muutamasta neliöstä yli sataan ja ne sijoittuivat yleensä tontin sisäsivuille. Inventoinnissa todettiin että" jo nyt [on osa rakennuksista] hoidon ja käytön puutteessa päässyt rapistumaan pahoin" (Jarva, Valanto 1979, 53) ja että irtaantuminen puulämmityksestä ja viemäröinnin yleistyminen tullee vähentämään ulkorakennusten määrää.

Kohti peruskorjausta

Osin inventoinnin ja osin myös sen tekijöiden kansalaisaktivismin ansiosta saneeraavaa asemakaavaa muutettiin siten, että se mahdollisti myös vanhan rakennuskannan peruskorjauksen.

Pispalan erityinen arvo ymmärrettiin ainakin tietyissä piireissä." Viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa syntynyt järjestäytymätön esikaupunkiasutus on melkein säännöllisesti järjestetty uudelleen. Lähes ainoa säilynyt laajempi alue on Pispala" (Jarva, Valanto 1979, 53).