Piirros © Hanna- Tuulikki Andrews

Asemakaava kamppailuun osallistuneiden arkkitehtiylioppilaiden ja pispalalaisten seuraava työsarka oli kädenvääntö Pispalan pääsemisestä osaksi valtakunnallista perusparannushanketta.

Asuntohallitus tarjosi perusparannuskokeilun mahdollisuutta Pispalaan jo vuonna 1976, mutta siihen ei saneeraussuunnitelmien vuoksi kaupungin taholla luonnollisestikaan suhtauduttu kovin myötämielisesti.

Kaavasuunnitelmien muutos lisäsi painetta kaupungin suuntaan ja lopulta se joutui myöntymään asukkaiden ja Valtioneuvoston tahtoon. Pispalan lisäksi kokeiluun määrättiin mukaan yhteensä 33 aluetta 23 kunnasta (VTT 1981). Mukana olivat muiden muassa Naantalin, Porvoon ja Rauman vanhat kaupungit, Helsingin Puu-Vallila ja Turun Port Arthur.

Pakotettua kokeilua

Pakotettuna kokeiluun kaupunki oli lähinnä flegmaattinen hoitamaan kokeilun käytännön järjestelyitä. Muun muassa perusparannusneuvontapistettä joutuivat kaupungin vitkuttelun vuoksi aluksi pitämään yllä asukasyhdistys ja "eräät TTKK:n arkkitehtiosaston voimat" (Hurme, Kalliokoski 1987, 26).

Kaupungin oma neuvontapiste avattiin vuosi perusparannuskokeilun alun jälkeen. Pisteessä ei varsinaisesti "pyritty madaltamaan rakennushankkeeseen ryhtymisen kynnystä" (Hurme, Kalliokoski 1987, 26), minkä lisäksi sen henkilökunnalla ei ollut kompetenssia tehtäviensä hoitoon. Toiminta oli osittain ristiriitaista ja päällekkäistä kaupungin kiinteistöviraston kanssa ja niinpä "neuvonnan tarkoituksettomuus johti neuvontapisteen lopettamiseen 15.10.1982." (Hurme, Kalliokoski 1987, 26).

Perusparannuskokeilulle asetettiin Pispalan miljöön säilyttäjänä suuria toiveita.

Kokeilu kuitenkin oli ennen kaikkea kokeilu, eivätkä sen tulokset parhaalla mahdollisella tavalla tukeneet Pispalan omintakeisen rakennuskannan saati kaupunginosan sosiaalisen rakenteen säilymistä. Tämä siitä huolimatta, että perusparannuslailla tähdättiin rakennuskannan sekä asukasrakenteen säilyttämiseen ja erityisesti vähävaraisen väestön asunto- olojen parantamiseen. Kaupungin virkamiesjohto ajoi laista ja kaavan säilyttävästä hengestä huolimatta edelleen linjaa, joka tähtäsi Pispalan miljöön jyrkkään muutokseen (Hurme, Kalliokoski 1987, 20). Tämä näkyi tavassa, jolla kaupunki kokeilun järjestämiseen suhtautui. Kaupungin omia kiinteistöjä korjattiin kokeilun aikana yksi.

Seurantatutkimus

TTKK: n 1.4.1978 - 31.3.1984 suorittaman perusparantamisen ja uudisrakentamisen seurantatutkimuksen aikana kokeiluun otti osaa yhteensä 49 kiinteistöä. Alusta saakka kävi selväksi, että kokeilu suosi aluerakenteen omakotimaisinta ja siten epäpispalalaisinta rakennuskantaa. Kokeilun aikana muodostui yleiseksi toimintamalliksi muuttaa useamman asunnon vuokrataloja omakotitaloiksi, mikä johti tutkimusjaksolla noin 150 vuokra-asunnon häviämiseen. (Hurme, Kalliokoski 1987, 30).

1980-luvulla vallinnut lisäeristysbuumi ja lisäeristäminen perusparannuslainan saamisen ehtona aiheuttivat suuria muutoksia rakennusten ulkoasuun, erityisesti niiden ikkunoiden jäädessä "lommolle" seinärakenteen vahvistumisen johdosta (VTT 1981, 40). Tosin on huomattava, että kokeilu pelasti välittömältä purkamiselta sen puitteissa korjatut rakennukset. Niiden entistävä korjaaminen on mahdollista, kun taas purettujen rakennusten kohdalla tätä mahdollisuutta ei ole.

Tutkimusajanjaksolla Pispalaan rakennettiin 87 uudisrakennusta, joista 46 oli rivitaloja. Näiden tieltä purettiin jotakuinkin saman verran asuinrakennuksia, kuin otti osaa perusparannuskokeiluun. Uudisrakentaminen lähti maksimaalisesta rakennusoikeuden käytöstä, mistä kertoo myös asuntojen määrässä tapahtunut muutos. Puretuissa rakennuksissa niitä oli 125 kappaletta, uudisrakennuksissa 233 (näistä 172 rivitaloissa) (Hurme, Kalliokoski 1987, 48).

Uudisrakentamisen kontrolloimiseksi laadittua rakennustarkastajan ohjetta ei rakennusvalvonnassa pidetty sitovana, mikä johti pääsääntöisesti rakentamisen virheelliseen mittakaavaan.

"Runkosyvyydet ovat liian suuria yleisesti myös silloin, kun tontille sallittua rakentamistehokkuutta ei ole edes käytetty kokonaan. Rakennuksen mittasuhteet, rungon syvyyden ja pituuden suhde toisiinsa sekä niiden suhde rakennuksen korkeuteen on kömpelö ja raskas. Rakennuksen aukotuksen suhde seinien pinta- alaan on sekava tai levoton, jne." (Hurme, Kalliokoski 1987, 53). Kahdenkymmenen vuoden takainen kuvaus Pispalan uudisrakennuksista sopii surullisen hyvin myös nykypäivän rakentamiseen.

Seurantatutkimuksessa kiinnitettiin huomiota Pispalan avoimen, sosiaalisen hengen katoamiseen yksityisyyttä korostavan ja sisäänpäin kääntyvän ja sulkeutuvan rakentamisen myötä. "… uudisrakentamisen yksityisyyden korostamisessa näkyy, miten laajasti Pispala on puhdistautunut vanhasta sosiaalisesta ilmeestään, joka jossain vaiheessa koettiin rasitteeksi, vaaralliseksi. Työväenhenkisesti värittynyt kulttuuri on heikentynyt, sosiaalinen suvaitsevaisuus on vähentynyt, myös avoimen vastaanottokaupunginosan luonne on häviämässä vuokra-asuntojen vähetessä. Perinteestä on tullut klisee." (Hurme, Kalliokoski 1987, 54)