Julkisivuvärit
Pispalan julkisivujen väritystä ovat ohjanneet makutottumukset ja tekniset mahdollisuudet. Esikuvat ja muotivirtaukset, aikakausien tyylisuunnat, ovat osaltaan vaikuttaneet myös työväenkaupunginosan väriperinteen syntymiseen. Nyky-Pispalassa on vaikea tunnistaa mitään ulkovärityksen erityispiirteitä, vaan rakennetussa ympäristössä näkyvät yleisesti puurakennuksissa käytettävät ulkovärit. Jos ulkoväritykseen jatkossa haetaan pispalalaista ominaisluonnetta, tavoitteeksi suositellaan kansanomaisen, perinteisiin kestäviin pigmentteihin perustuvan, ennen sotia 1930-luvulla vallinneen ulkoväriperinteen uutta tulkintaa.
Pispalan komeaan maisemaan ja yksinkertaiseen karuuteen sopivat voimakkaat ja värikylläiset julkisivupinnat. Pispalan ominaisuus on myös monimuotoisuus, mistä syystä vaihtelu kokonaisuuden sisällä on suositeltavaa. Tunnistettavasti tiettyä historiallista tyylisuuntaa edustavat rakennukset suositellaan maalattavaksi tyylinmukaisin värierotteluin ja värein.
Perinteiset ulkovärit ovat perustuneet muutamiin sääoloissamme testattuihin kestäviin pigmentteihin. Pigmenttien antamat mahdollisuudet ja rajoitukset ovat luoneet harmonisen väriperinteen, joka sopii maamme moninaisiin maisemiin sekä vuodenaikojen ja valaistusolosuhteiden suuriin vaihteluihin. Aina 1950-luvulle asti rakennusten julkisivujen väritys on perustunut pääosin seuraaviin maaväreihin: keltamullat, punamullat ja vihertävän ruskeat maavärit. Toisilta nimiltään nämä maavärit tunnetaan okrina, terroina ja umbrina, joiden kuumennetut/ poltetut versiot ovat väreiltään punaisempia tai ruskeampia.
Harmoninen väriperinne rikkoutui siinä vaiheessa, kun maalitehtaan laajensivat värikarttojensa värivalikoimaa synteettisten pigmenttiensä avulla. Maisemaan ilmestyi sopimattomia julkisävyjä, joista räikeimmät olivat neonvihreät ja aniliininpunavioletit. Julkisivujen väriongelmat voidaan välttää melko hyvin, jos värien valinnassa pitäydytään perinteisissä, maapigmenteistä saatavissa harmaataittoisissa värisävyissä. Vanhat maalarit sovittivat julkisivuvärit toisiinsa taittamalla liian kirkkauden pois sopivalla umbran sävyllä tai mustalla.
Kiivain rakennusaika Pispalassa oli 1920-luvulla. Aikakauden vallitsevan tyylisuunnan, 20-luvun klssismin mukaisissa taloissa käytettiin voimakkaita ja kylläisiä väripintoja vaaleampien listojen ja ikkunapuitteiden rinnalla. Tummat punaiset ja syvät okran keltaiset olivat suosiossa. Puurakennuksissa toivottu värivoimakkuus saavutettiin tekemällä rakennukseen sahapintainen pystyvuori, joka voitiin maalata perinteisellä punatai keltamultamaalilla.
Pispalassa tämä voimakas maavärein toteutettu väriperinne on säilynyt yksittäisissä rakennuksissa ja piharakennuksissa, jotka perinteisesti on maalattu päärakennusta edullisemmin värein. Aidoissa on käytetty myös puna- ja keltamultamaaleja. Vaihtoehtoisesti aidat on maalattu kokonaisuuteen sopeuttaen päärakennuksen seinä- tai listavärillä. Kuultovärisävyt eivät kuulu Pispalan perinteisiin väreihin.